Tärkeä viesti sinulle sähköliittolainen
Hyvä Sähköliiton jäsen, Lähestulkoon kaikki SAK:laiset ammattiliitot neuvottelevat tänä talvena työntekijöiden työehdoista ja palkoista. Nyt on erityisen tärkeää, että olemme
Hyvä Sähköliiton jäsen, Lähestulkoon kaikki SAK:laiset ammattiliitot neuvottelevat tänä talvena työntekijöiden työehdoista ja palkoista. Nyt on erityisen tärkeää, että olemme
Uudessa edustajistossa on paljon myös ensikertalaisia. Henkilövalintojen jälkeen edustajistoon nousi 12 vaaleissa varasijalla ollutta. Viime viikon lopulla 28.–29. marraskuuta kokoontuneen
Sähköliiton uusi edustajisto on tänään päättänyt pitää liiton jäsenmaksun 1 prosentissa veronalaisesta tulosta. Maksu pysyy ennallaan jo neljättä vuotta: se
Sähköliiton uusi edustajisto on hetki sitten valinnut liiton uudeksi puheenjohtajaksi Jari Korpelan Hämeenlinnasta. Hän on toiminut viimeiset kahdeksan vuotta liiton
Petri Samiola ja Susanna Suikkanen ryhtyivät johtamaan puhetta edustajistossa esityslistan ensimmäisten pykälien jälkeen. Sähköliiton edustajisto on valinnut puheenjohtajakseen Petri Samiolan
Teollisuusliitto on tänään ilmoittanut vuorokauden kestävästä työnseisauksesta torstaina 12. joulukuuta kello 00.00 alkaen alla listatuissa teollisuusyrityksissä. Työtaistelutoimen piirissä ovat kaikki
Teollisuusliitto on tänään ilmoittanut vuorokauden kestävästä työnseisauksesta keskiviikkona 11. joulukuuta kello 00.00 alkaen alla listatuissa teollisuusyrityksissä. Työtaistelutoimen piirissä ovat kaikki
Ehdolle Sähköliiton uudeksi puheenjohtajaksi on ilmoittautunut kolme henkilöä: liiton hallituksen toinen varapuheenjohtaja Jari Korpela, liiton varapuheenjohtaja Hannu Luukkonen ja liiton vastaava sopimusasiantuntija Jari Ollila. Puheenjohtajavalinnan
Teollisuusliitto on tänään ilmoittanut vuorokauden kestävästä työnseisauksesta tiistaina 10. joulukuuta kello 00.00 alkaen alla listatuissa teollisuusyrityksissä. Työtaistelutoimen piirissä ovat kaikki
Teollisuusliitto on tänään ilmoittanut vuorokauden kestävästä työnseisauksesta maanantaina 9. joulukuuta kello 00.00 alkaen alla listatuissa teollisuusyrityksissä. Työtaistelutoimen piirissä ovat kaikki
Teollisuusliitto on tänään ilmoittanut vuorokauden kestävästä työnseisauksesta keskiviikkona 4. joulukuuta kello 00.00 alkaen alla listatuissa teollisuusyrityksissä. Työtaistelutoimen piirissä ovat kaikki
Teollisuusliitto on tänään ilmoittanut vuorokauden kestävästä työnseisauksesta tiistaina 3. joulukuuta kello 00.00 alkaen alla listatuissa teollisuusyrityksissä. Työtaistelutoimen piirissä ovat kaikki
Sauli Väntti (toinen vas.) SAK:laisten liittojen tiedotustilaisuudessa tänään aamupäivällä. Mukana myös muiden muassa liittopuheenjohtajat Ismo Kokko AKT:stä, Annika Rönni-Sällinen PAMista
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n jäsenliitot ovat tänään kertoneet tavoittelevansa kymmenen prosentin palkankorotusta. Tavoitteena on ensimmäiselle vuodelle 6 prosenttia, vähintään 150
Sähköliittolaisia koskevista valtakunnallisista työehtosopimuksista ensimmäisenä tällä neuvottelukierroksella on katkolla teknologiateollisuuden sopimus. Se päättyy marraskuun lopussa. Alalla noudatetaan Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden
Eläkeläisjäsenemme, Vasaman tilaaminen helpottuu! Tänä vuonna emme avaa perinteistä tekstiviestitilauskanavaa, vaan tämänvuotiset tilaukset jatkuvat automaattisesti myös ensi vuonna, mutta pääset
SAK:n hallitus muistuttaa, että työnantajien on aika näyttää kantavansa vastuuta oman pärjäämisensä lisäksi työntekijöidensä pärjäämisestä ja siten koko maan taloudesta.
Oppilasjäsen, saat tällä viikolla tekstiviestin, jossa kysymme haluatko paperisen Vasama-jäsenlehden vuonna 2025. Kun vastaat viestiin pelkällä kirjaimella K, varmistat tämän
Kaipaatko lisävoimia työssä ja arjessa jaksamiseen? Haluaisitko vinkkejä perheesi hyvinvointiin, liikkumiseen ja ruutuajan hallintaan? Hae Palkansaajien hyvinvointi ja terveys ry:n
Työterveyslaitos on julkaissut maksuttoman verkko-oppaan helpottamaan työturvallisuuslain soveltamista työpaikoilla. Alkuun opas kattaa työturvallisuuslain neljä keskeistä pykälää. Uusi opas julkaistaan siis
Tampereen yliopiston tutkijat esittävät, että energiavarastot ja erilaiset kulutusjoustot tuotaisiin suoraan markkinoille sähkön hinnan määrittävän algoritmin hyödynnettäväksi. Tämä uusi tarjoustyyppi
Edustajistoon vaaleissa valittu, olet saanut kutsun perehdytyswebinaareihin, jotka järjestetään peräkkäisinä iltoina tiistaina 5. ja keskiviikkona 6. marraskuuta kello 17 alkaen.
Sähköisessä asiointipalvelussamme on tämän viikon torstaina 24. lokakuuta käyttökatko. Katko alkaa kello 14, ja sen aikana palvelu on kokonaan poissa
Sähköliiton varapuheenjohtaja Hannu Luukkonen on lupautunut asettumaan ehdolle liiton puheenjohtajaksi. – Liiton hallinnossa toimivat jäsenet ovat tiedustelleet asiaa. Lupasin ilmoittaa
Sähköliiton hallitus on valinnut Tapio Heikkisen liiton toiminnanjohtajan tehtävään. Tehtävä on uusi, ja siihen kuuluu muun muassa liiton strategian toimeenpanosta
Sähköliiton edustajiston vaalien keskusvaalilautakuntana toimiva liiton hallitus on tänään vahvistanut vaalien tuloksen. 6.–30. syyskuuta käytyjen vaalien äänestysprosentti oli 25,3. Samalla
Miltä sinusta tuntuisi, jos työnantajasi jättäisi maksamatta sinulle sen palkan, joka sinulle kuuluu, ja maksaisi jotakin aivan muuta tai ei
Volttipäivillä useampi sata sähköliittolaista perheineen ja läheisineen kokoontuu viihtymään yhdessä. Kuva on Turun Volttipäiviltä viime vuodelta. Tänä vuonna Volttipäivät pidettiin
Sähköliiton vastaava sopimusasiantuntija Jari Ollila on lupautunut ehdolle Sähköliiton puheenjohtajaksi. – Sähköalan edunvalvonta on ollut lähellä sydäntäni aina pääluottamusmiesajoista lähtien,
Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti korosti liittojen hallintojen tapaamisessa avoimuuden ja läpinäkyvyyden merkitystä yhteistyössä. Taustalla muiden SAK:laisten liittojen puheenjohtajia. Viime viikon
Puheenjohtajat toivat omien liittojensa terveiset, Sauli Väntti (kolmas vas.) Sähköliiton, Riku Aalto (vas.) Teollisuusliiton, Annika Rönni-Sällinen PAMin, Veli-Matti Kuntonen SEL:n,
Sopimusalajäsenemme, luotettava työkaverisi eli jäsenkalenterimme on tilattavissa vielä tämän kuun loppuun saakka. Tilauskanavat sulkeutuvat 31. lokakuuta, ja painosmäärää ei sen
Äänestysmahdollisuus edustajiston vaaleissa on päättynyt keskiyöllä, ja äänestysjärjestelmä on sulkeutunut. Keskusvaalilautakuntana toimiva Sähköliiton hallitus vahvistaa vaalien tuloksen ensi viikon torstaina
Satojen tuhansien työntekijöiden työehdot ovat katkolla alkaneella neuvottelukierroksella. Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti keskustelee muiden liittopuheenjohtajien kanssa kierroksesta ja sen tavoitteista
Sopimusalajäsen, jos et ole vielä äänestänyt edustajiston vaaleissa, nyt on loppukirin paikka ja aika hoitaa asia kuntoon. Äänestysmahdollisuus päättyy maanantaina
Edunvalvontaosastomme puhelinpalvelu on poikkeuksellisesti kiinni torstaina 26. syyskuuta kello 9‒12. Palvelu toimii normaalisti taas iltapäivällä kello 15:een saakka.
SAK järjestää Hyvän työn kierroksen, jolla peräänkuulutetaan parempaa työelämää ja keskustellaan siitä, miltä työelämä näyttää hallituksen heikennysten ja työehtosopimusneuvottelujen keskellä
Oletkin jo varmasti merkinnyt kalenteriisi, että liiton omien lomapaikkojen vuoden 2025 varauskalenterit avautuvat 7. lokakuuta kello 11, ja löytänyt ensi
Syysperinteeksi muodostunut kaikille avoin ja maksuton keskustelutapahtuma Tulevaisuus tänään tulee taas! SAK:n jo kahdeksatta kertaa järjestämä työelämän tulevaisuutta luotaava tapahtuma
Miten vaikuttaakaan hallituksen ajama paikallisen sopimisen lisääminen, kun jo nyt SAK:n luottamushenkilökysely kertoo, että työnantaja on painostanut joka kymmenettä luottamushenkilöä
Edustajiston vaalien sähköisessä äänestysjärjestelmässä ollut häiriö on ohitse, ja äänioikeutetut pääsevät Vaalit 2024 -osion Äänestä-alasivulla olevan linkin kautta äänestämään. Linkki
Teollisuuden palkansaajat TP ry on selvittänyt kokemuksia yrityskohtaisista TES-neuvotteluista metsäteollisuuden ja tietoalan yrityksissä. Kyselytutkimukseen perustuva raportti aiheesta julkaistiin tänään. Vastaajina
Vierumäen lomahuoneistossa on 90 neliötä ja 20 neliön lasitettu terassi. Sähköliiton lomapaikkojen ensi vuoden varauskalenterit avautuvat maanantaina 7. lokakuuta kello
Sopimusalajäsenemme, huomisesta lähtien sinulla on tilaisuus käyttää äänioikeuttasi Sähköliiton edustajiston vaaleissa. Sähköinen äänestysjärjestelmä avautuu perjantaina 6. syyskuuta kello 00.00. Linkin
Sähköliitto on yhdessä keskusjärjestö SAK:n sekä kuuden muun SAK:laisen ammattiliiton mukana ensi viikolla järjestettävillä EuroSafety-messuilla Tampereella. Messut pidetään tiistaista torstaihin
Edunvalvontamme puhelinpalvelu on poikkeuksellisesti kiinni keskiviikkona 4. ja tiistaina 10. syyskuuta. Muina päivinä palvelemme normaalisti kello 9–15 numerossa 03 252
Sopimusalajäsenille tarkoitettu ensi vuoden jäsenkalenteri on jälleen tilattavissa. Tilauksen tekeminen määräaikaan mennessä on tärkeää, sillä kalentereita painetaan vain tilattu määrä
Useat Sähköliiton aktiivit ovat pyytäneet Sähköliiton toista varapuheenjohtajaa Jari Korpelaa asettumaan ehdolle Sähköliiton puheenjohtajaksi. Hän on kertonut olevansa kiitollinen luottamuksesta
Luottamusmiesvaalit käydään jälleen tänä syksynä työpaikoilla, ja niitä silmällä pitäen Sähköliitto ottaa käyttöön sähköisen luottamusmiesilmoituksen. Näin varmistetaan, että tieto valinnasta
Vuonna 2022 Duunari-stipendi myönnettiin ensimmäistä kertaa kahdelle nuorelle, ja sen saivat sähköliittolainen Emma Hyvönen (toinen oik.) ja pamilainen Sami Kaita
Liedossa sijaitseva eläin- ja puuhapuisto Zoolandia täyttyi iloisista ilmeistä ja naurusta, kun Turun Seudun Sähkötyöntekijät ry os. 041 järjesti lauantaina
Sähköliiton edustajiston vaaleissa äänioikeutettu, muistathan, että mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta äänestää vaaleissa sähköisesti, sinun tulee tilata postiäänestysmateriaali viimeistään ensi
Työtuomioistuin on ratkaissut kiistan työntekijöiden ateriakorvausasiassa työntekijäpuolen eduksi ja tuominnut Turku Energia Oy:n työehtosopimuksen tahallisesta rikkomisesta 3 000 euron hyvityssakkoihin ja
Sähköliiton edustajiston vaaleissa ehdolla olevien selausmahdollisuus on avautunut! Pääset tutustumaan 144 ehdokkaaseen vaalipiireittäin ehdokasgalleriassa. Klikkaa linkistä avautuvasta näkymästä Selaa ehdokkaita
Edustajiston vaalien äänioikeutetuille postitse lähetetyssä ns. vaalikirjeessä on meille tulleiden tietojen mukaan ollut tulostusvirheitä: osa tekstistä ei ole näkynyt, ja
Sähköliiton edustajiston vaalien ns. vaalikirje on lähtenyt matkaan äänioikeutetuille. Postilähetys sisältää ohjeet sähköiseen äänestämiseen ja oman vaalipiirisi ehdokaslistan. Siltä varalta,
Äänestäminen Sähköliiton edustajiston vaaleissa alkaa 6. syyskuuta ja jatkuu 30. syyskuuta saakka. Jos osastonne haluaa hankkia palkintoja ja arpoa ne
Sähköliiton edustajiston vaalien ehdokasgalleria avautuu ensi viikon perjantaina 16. elokuuta, jolloin äänestäjät pääsevät selaamaan ehdokkaita ja muun muassa lukemaan heidän
Alueelliset SAK:n Nuorten päivät alkavat syyskuun alussa Turusta ja etenevät syksyn mittaan Kuopioon, Tampereelle, Leville ja Heinolaan. Turun tapahtumaan ilmoittautuminen
Sähköliiton hallitus vahvisti torstaina pidetyssä kokouksessaan edustajiston edustajamäärän kaudelle 2024–2028. Edustajistoon tulee 65 edustajaa. Sähköliiton ammattiosastoille tiedotetaan asiasta tarkemmin pian
Puhelinpalvelumme päivystävät kesäaikataulussa 24.6.–26.7. Edunvalvonta (työsuhde- ja työehtoasiat) puh. 03 252 0700 ma–pe klo 9–11 ja 12–14, edunvalvonta@sahkoliitto.fi Jäsenrekisteri (jäsenyyteen
Oletko aloittamassa ase- tai siviilipalveluksen seuraavassa saapumiserässä heinäkuussa? Jäsenmaksua maksavana sopimusalajäsenenämme olet oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen palveluksen ajaksi. Hoida siis asia kuntoon
Toiminnanjohtaja vastaa strategian toimeenpanon suunnittelusta ja sen toteuttamisesta. Toiminnanjohtajan tehtävänä on johtaa liiton operatiivista toimintaa hallituksen ja edustajiston tekemien päätösten
Työmarkkinakeskusjärjestöt neuvottelevat tämän vuoden aikana seuraavasta eläkeuudistuksesta. Mistä siinä on kyse, ja mitä se tarkoittaa palkansaajalle? Työeläkevakuuttajat Tela ry:n alueelliset
Työtön jäsenemme, haluaisitko suorittaa maksuttomia korttikoulutuksiamme juuri heinäkuussa, jolloin toimistomme on kiinni? Selvitäthän siinä tapauksessa osallistumisedellytyksesi ennen heinäkuuta? Tee se
Edunvalvontamme puhelinpalvelu on poikkeuksellisesti kiinni tiistaina 11. kesäkuuta. Palvelemme normaalisti taas keskiviikkona 12. kesäkuuta kello 9–15 numerossa 03 252 0700.
Hei ehdokkaaksi edustajiston vaaleissa ilmoittautunut! Täydennäthän kesän aikana, 15. elokuuta mennessä kaikki tarvittavat asiat kirjautumalla sähköiselle ehdokaslomakkeellesi? Mitä kaikkea tarvitaan?
Sähköliittoa SAK:n edustajiston kokouksessa edustavat Arto Mäkinen, Juha Alatalo, Jari Korpela, liiton puheenjohtaja Sauli Väntti, Petri Samiola ja Jari Virtanen.
Edunvalvontamme puhelinpalvelu on poikkeuksellisesti kiinni keskiviikkona 5. kesäkuuta. Palvelemme normaalisti taas torstaina 6. kesäkuuta kello 9–15 numerossa 03 252 0700.
Haemme Sähköliiton Tampereen toimistolle it-asiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tehtävään kuuluu vastata käytössä olevista sovelluksista ja niihin liittyvien ongelmatilanteiden selvittämisestä.
Sähköliiton edustajiston vaalien ehdokasasettelu on päättynyt perjantaina 31. toukokuuta kello 16. Vielä vahvistamaton ehdokasmäärä on hieman yli 140. Ehdokaslistat vahvistetaan
Onko lyhenne PHT sinulle jo tuttu? Kyse on Palkansaajien hyvinvointi ja terveys ry:stä, jonka jäsenjärjestö Sähköliittokin on. PHT on yleishyödyllinen
Jos työpaikalla ilman lämpötila teknisistä toimenpiteistä huolimatta ylittää 28 astetta, on työnantajan rajoitettava työntekijöiden altistumisaikaa kuumalle. Työilman lämpötilasta saa aiheutua
Useampia oppilasjäseniämme oli mukana sähkö- ja automaatioasennuksen sekä kappaletavara-automaation finaaleissa Taitaja2024-kilpailuissa Kuopiossa 20.‒23. toukokuuta. Sähköasennuksen finaali koostui kolmesta erillisestä työtehtävästä:
Euroopan parlamentin vaaleissa ei ole kyse kaukaisista asioista, jotka eivät kosketa sinua. Parlamentti käsittelee paljon myös sellaisia aiheita, joilla on
Perinteisistä ay-golfmestaruuksista kilpaillaan tänä vuonna Kalafornian kentällä Porissa lauantaina 27. heinäkuuta. Päivän aikana kilpaillaan neljässä sarjassa: miesten tasoituksellisessa lyöntipelissä ja
Oletko valmistunut tai valmistumassa oppilaitoksesta aikavälillä 1.2.-31.7.2024? Mikäli vastasit kyllä, saat huomenna tiistaina 21. toukokuuta soiton puhelurobotiltamme! Puhelussa tiedustelemme muun
Puhelinpalvelumme ja toimistomme ovat poikkeuksellisesti kiinni torstaina ja perjantaina 23. ja 24. toukokuuta. Palvelemme normaalisti taas maanantaina 27. toukokuuta. Voit
Tänään kokoontunut Sähköliiton kevätedustajisto korostaa julkilausumassaan luottamusmiehen merkitystä tasapuolisen paikallisen sopimisen takuumiehenä. Ei jos vaan kun: työehdoista sovitaan jatkossa entistä
Työrauhalainsäädännön muutokset eli lyhyemmin lakkolait ovat aiemmin ilmoitetusta poiketen tulossa voimaan jo huomenna lauantaina 18. toukokuuta. Alun perin muutoksien piti
Sähköliiton edustajiston vaalien ehdokasasettelu jatkuu vielä kaksi viikkoa. Asettelu päättyy perjantaina 31. toukokuuta kello 16. Viimeistään nyt on aika asettua
Edunvalvontaosastomme puhelinpalvelu avautuu tiistaina 21. toukokuuta poikkeuksellisesti kello 12 ja palvelee kello 15 saakka. Keskiviikkona 22. toukokuuta palvelussa on taas
SASK-lähettiläät Vanessa Westerlund, Uula Neitola ja Katri Korhonen olivat mukana vuoden 2022 kampanjassa, jossa nostettiin tietoisuuteen työntekijöiden karu kohtelu jalkapallon
Edunvalvontamme puhelinpalvelu on poikkeuksellisesti kiinni perjantaina 17. toukokuuta. Palvelemme normaalisti taas maanantaina 20. toukokuuta kello 9–15 numerossa 03 252 0700.
Haemme Sähköliiton Tampereen toimistolle assistenttia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Assistentti toimii osana hallintotiimiä. Assistentin tehtäviin kuuluu mm. johdon assistenttina toimiminen
SAK:n ja STTK:n liittojen yhteinen STOP nyt! -mielenosoitus helmikuun alussa vastusti hallituksen työelämäuudistuksia noin 13 000 jäsenen voimalla. Kuva: Jari
Ikaalinen Spa & Resort tarjoaa sähköliittolaisille kesäkuun loppuun (pois lukien 14.‒15. kesäkuuta) saakka 50 prosentin alennuksen majoituksien päivän hinnasta. Käyttämällä
Puhelinpalvelumme ja toimistomme ovat kiinni helatorstaina 9. toukokuuta sekä myös perjantaina 10. toukokuuta. Palvelemme normaalisti taas maanantaina 13. toukokuuta.
Yhteistyökumppanimme St1:n Etukorttiviikko jatkuu tämän viikon aina sunnuntaihin 12. toukokuuta saakka. Jos olet tilannut St1 Käteisalennuskortin, saat sillä kaikki viikon
Viime kesältä tuttu oikeustieteen opiskelija Vee Tirinen vastaa jälleen SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteiseen Kesäduunari-infoon yhteyttä ottaneille. Info avautui 2.
Voittoisa Loviisan joukkue yhteiskuvassa. Kuva: Antti Vähä Lauantaina 27. huhtikuuta Lahdessa pelatun perinteisen osastojen välisen salibandyturnauksen voittajaksi taiteili Loviisan Sähköalantyöntekijäin
Edunvalvontamme puhelinpalvelu on poikkeuksellisesti suljettu perjantaina 3. toukokuuta. Maanantaina 6. toukokuuta edunvalvonnan puhelinpalvelu sulkeutuu totutusta poiketen kello 12. Tiistaina 7.
Sähköiseen asiointipalveluumme kirjautuminen muuttuu vappuviikolla: jäsennumerolla tai henkilötunnuksella ja salasanalla kirjautuminen vaihtuu vahvaan tunnistautumiseen. Vahva tunnistautuminen on mahdollista joko pankkitunnuksilla
Maksatko itse jäsenmaksusi ja sait meiltä kyselyn jäsenmaksukatkoksesta? Jos tilanteessasi ei ole tapahtunut muutoksia, varmista, että olet hoitanut maksut. Jos
Osastot! Muistattehan, että voitte järjestää sisällöltään monenlaisia paikallisia koulutuksia jäsenillenne ja Sähköliitto tukee niitä? Järjestelyissä voi myös olla mukana muita
SAK:n hallitus on tänään keskustellut ajankohtaisesta työmarkkinatilanteesta ja hallituksen kehysriihen päätöksistä. Keskusjärjestö ei tehnyt päätöksiä työtaistelutoimista. – Keskeytimme lakot kymmenen
Edunvalvonnan puhelinpalvelumme avautuu keskiviikkona 17. huhtikuuta poikkeuksellisesti kello 12.30 ja palvelee tuttuun tapaan kello 15:een numerossa 03 252 0700. Jäsenrekisterimme
Määräaika antaa lausunto hallituksen esityksestä laajentaa paikallista sopimista päättyi perjantaina 12. huhtikuuta. Lausunnon antoi kaikkiaan 53 tahoa, mukana myös Sähköliitto.
Edunvalvontaosastomme puhelinpalvelu on poikkeuksellisesti kiinni torstaina 11. huhtikuuta. Voit kuitenkin lähettää sähköpostia osoitteeseen edunvalvonta@sahkoliitto.fi. Puhelinpalvelu on normaalisti auki taas perjantaina
Jokaisen sähköliittolaisen karavaanarin havittelema makupala on tullut tarjolle: kausipaikka jäsenten omassa lomapaikassa Kotkan Kaarniemessä! Vastaava tilaisuus toistuu vain harvoin. Lisätietoja
SAK:n hallitus totesi kokouksessaan torstaina, että ammattiliitot keskeyttävät poliittiset työtaistelutoimet ensi maanantaina. Seuraavan kerran SAK:n hallitus arvioi tilannetta kokouksessaan 18.
Olemme tänään ilmoittaneet vuorokauden työnseisauksesta teollisuuden työpaikoilla ensi viikon perjantaina 5. huhtikuuta. Työnseisaukset koskevat sähköliittolaisia, jotka työskentelevät alla olevalla listalla
Sallan lomahuoneistosta on lyhyt matka Holiday Club Sallan kylpylään ja muihin palveluihin. Päivitetty 3.4.: Aiemmin myös vapaaksi ilmoitettu lomaviikko Vierumäellä
Olemme tänään ilmoittaneet jatkavamme poliittisia työnseisauksiamme keskeytyksettä ensi viikon eli viikon 14. Nyt käynnissä olevien aiemmin ilmoitettujen työnseisauksien oli määrä
‒ On iso asia, että toimimme yhdessä, kiittelee yhdyshenkilö Tuomas Torvinen liittojen välistä solidaarisuutta. Sähköliitto jatkaa viikolla 13 poliittisia työnseisauksia,
Oletko jo ilmoittautunut tai ilmoittautumassa ehdokkaaksi syksyllä käytävissä edustajiston vaaleissa? Muistathan, että liiton vaalijärjestys edellyttää tietoa ehdokkaan työpaikasta ja kotikunnasta?
Puheenjohtaja Sauli Väntti puhumassa medialle SAK:n eilisessä tiedotustilaisuudessa. Mukana olivat lisäksi SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (etualalla), Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto,
Olemme tänään ilmoittaneet uusista viikon mittaisista poliittisista työnseisauksista samoilla toimipaikoilla, joilla on parhaillaan käynnissä aiemmin ilmoitettu kahden viikon työnseisaus. Nyt
Sähköliitto turvaa poliittisten työnseisausten aikana toimeentulosi, jos työntekosi on estynyt muiden työntekijöiden työtaistelun vuoksi ja työnantajasi on työsopimuslain vastaisesti lopettanut
SAK:n tänä aamuna kokoontunut hallitus päätti, että SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta tapaa työministeri Arto Satosen huomenna keskiviikkona ennen kuin mahdollisista
Sähköliiton 54 neliön lomahuoneisto Sallan Tunturitähdessä on peruutuksen takia nyt varattavissa viikoksi 16 eli perjantaista 12. huhtikuuta perjantaihin 19. huhtikuuta.
Ammattiosastot, onhan joukoistanne jo löytynyt salibandyjoukkueen verran innokkaita liiton perinteiseen säbäturnaukseen Lahteen lauantaina 27. huhtikuuta? Nyt on aika hoitaa ilmoittautuminen
Kesä ja Volttipäivät Kuopiossa eivät ole enää kaukana! Mikäli haluat hyödyntää paikallisten hotellien tarjoamat erikoishinnat 9.–11. elokuuta, tee majoitusvaraus maaliskuun
Työsopimuslain 2 luvun 12 §:n mukaan työnantajalla on palkanmaksuvelvollisuus 7 päivän ajanjaksolta, jos työ joudutaan keskeyttämään toisten työntekijöiden työtaistelun vuoksi.
Puhelinpalvelumme ovat poikkeuksellisesti kiinni torstaina 14. maaliskuuta. Palvelulinjat aukevat taas perjantaina, pois lukien jäsenrekisterin puhelinpalvelu, joka on seuraavan kerran auki
Uusi sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksemme Porukassa-alustalla päättyy tämän viikon perjantaina 15.3. klo 12. Ilmoita omat sähkön käyttöpaikkasi, esimerkiksi koti ja kesämökki, mukaan,
Olemme tänään ilmoittaneet päivän työnseisauksesta teollisuuden työpaikoilla perjantaina 15. maaliskuuta. Työnseisaukset koskevat sähköliittolaisia, jotka työskentelevät alla olevalla listalla olevien yritysten
Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti on tänä iltana Yle TV1:n A-studio-ohjelman vieraana keskustelemassa tänään päivällä ilmoitetuista kaksiviikkoisista lakoista. Ohjelma alkaa kello
Olemme tänään ilmoittaneet kahden viikon työnseisauksista muun muassa terästehtailla ensi viikon maanantaista alkaen. Työnseisaukset järjestetään alla luetelluilla toimipaikoilla, ja ne
Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti kertoi uusista työtaistelutoimista yhdessä muiden liittopuheenjohtajien kanssa. Kuva: SAK SAK:laiset ammattiliitot aloittavat vientiin ja tuontiin kohdistuvat
Työeläkevakuuttajat Tela ry:n alueellisten työeläkekoulujen livekiertue ei voisi osua parempaan saumaan, sillä tämän vuoden aikana neuvotellaan Suomen seuraava eläkeuudistus! Koulut
SAK on käynyt viime viikkoina taustakeskusteluita hallituksen kanssa. Tarkoituksena on ollut löytää neuvotteluyhteys, jolla olisi etsitty pehmennyksiä työntekijöiden kannalta ankariin
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastusta koskevan lakimuutosten eduskuntakäsittely alkaa tänään. Porrastus leikkaisi etuudesta satoja euroja. Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön TYJ:n mukaan osa työttömyyskassojen jäsenistä
Työttömyyskassa Aarian tiistain puhelinpalveluaika on muuttunut maaliskuun alusta lukien. Jatkossa numero 020 7655 900 palvelee tiistaisin kello 13–16. Muuten palveluajat
Kaiken Sähköliiton edustajiston vaaleihin liittyvän kokoava Vaalit 2024 -osio on avautunut nettisivuillamme. Osio päivittyy sitä mukaa kuin vaalivuosi etenee. Juuri
Ilmoittautumisaikaa perinteiseen kaksipäiväiseen luottamushenkilöseminaariimme on jatkettu 15. maaliskuuta saakka. Etsi siis sähköpostiisi tammikuun lopulla saapunut kutsu ja ilmoittaudu siinä olleen
Elinkeinoelämän keskusliitto vetäytyi sopimustoiminnasta ja vaatii lisää paikallista sopimista, mutta tahtoo silti koordinoida palkkaratkaisuja. Teollisuuden Palkansaajat ry:n helmikuussa julkaisema Missä
SAK on lähettänyt tällä viikolla osalle ammattiliittojen jäseniä tekstiviestin, jossa kysytään, kannattaako vastaanottaja hallituksen työelämäheikennyksiä vastustavien lakkojen järjestämistä. Vastausvaihtoehtoina on
Julkisessa keskustelussa esiintyy paljon vääriä väittämiä hallituksen suunnittelemista työelämään kohdistuvista heikennyksistä. SAK kävi niistä läpi 21 ja oikaisi. Väittämä 1:
Pohjoismaisten sähköliittojen federaatio NEF on lähettänyt Sähköliitolle tuenilmauksen tällä viikolla sähköntuotantoon kohdistuvien poliittisten työnseisausten alla. NEF toteaa, että veljesliittojen tuki
Sähköntuotantoon kohdistuvat vuorokauden mittaiset poliittiset työnseisauksemme ovat tänään edenneet Olkiluodon ydinvoimalaitokseen Eurajoelle. Lue Ylen juttu ja kuuntele pääluottamusmies Juha Vibergin
Sähköliiton toimet hallituksen työelämäheikennyksiä vastaan ovat ystävänpäivän ja työnseisauspäivän aamuna olleet näkyvästi esillä. Puheenjohtaja Sauli Väntti vieraili MTV:n Huomenta Suomi
Kahdeksas Sähköliiton ammattiosastojen välinen salibandyturnaus pelataan lauantaina 27. huhtikuuta kello 10–18 Lahden Urheilu- ja messukeskuksessa. Järjestelyistä vastaa Lahden Sähköalantyöntekijät ry.
Ammattiosastoille on lähetetty ohjeet sekä kutsu ja linkki Teamsissa järjestettävään infoon 15. helmikuuta kello 17.30. Tilaisuus koskee Sähköliiton syksyllä käytävien
Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti vierailee MTV:n Huomenta Suomi -lähetyksen vieraana keskiviikkona 14. helmikuuta kello 7.45. Samana päivänä alkavat Sähköliiton peräkkäisille
Järjestämme tällä viikolla poliittisia työnseisauksia teollisuudessa, ydin- ja vesivoimalaitoksissa, elintarviketeollisuudessa, logistiikkakeskuksissa ja pietarsaarelaisessa Ahlholmens Kraftin voimalaitoksessa. Mikäli nämä viikon 7
Olemme tänään ilmoittaneet kolmen vuorokauden työnseisauksesta viikolla 7 Oy Ahlholmens Kraft Ab:n voimalaitoksessa Pietarsaaressa. Työnseisaus koskee työvuoroja, jotka alkavat keskiviikon
Olemme tänään ilmoittaneet poliittisista työnseisauksista alla luetelluilla paperiteollisuuden toimipaikoilla. Vuorokauden mittaiset työnseisaukset ajoittuvat aikavälille 14.–17. helmikuuta. MM Kotkamills Boards Oy,
Vuoden ensimmäinen Vasama-lehti ilmestyy virallisesti tänään perjantaina 9.2. Numeron teemana on Vaalit 2024 – ehdokkaaksi, joka kannustaa lähtemään ehdolle edustajistovaaleihin.
Olemme tänään ilmoittaneet työnseisauksista Broman Logistics Oy:n Keravan ja Inex Partners Oy:n Sipoon logistiikkakeskuksissa viikolla 7. Työnseisaus alkaa keskiviikkona 14.
Luottamusmies, yhdyshenkilö, työsuojeluvaltuutettu ja -asiamies! Mikäli tiedot luottamustehtävästäsi ovat ajan tasalla jäsenrekisterissämme, olet tammikuun lopulla saanut kutsun Sähköliiton perinteiseen luottamushenkilöseminaariimme.
Olemme tänään ilmoittaneet poliittisista työnseisauksista elintarviketeollisuudessa, jotka järjestetään samalla tavoin kuin Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on ilmoittanut. Työnseisaukset koskevat sähköliittolaisia,
Sähköliitto on tänään ilmoittanut sähköntuotantoon kohdistuvista poliittisista työnseisauksista ydin- ja vesivoimalaitoksissa ensi viikolla eli viikolla 7. Työnseisaukset järjestetään vuorokauden mittaisina
Jäsenrekisterimme puhelinpalvelu on poikkeuksellisesti kiinni huomenna torstaina 8. helmikuuta. Palvelemme normaalisti taas maanantaina 12 helmikuuta kello 9–12 numerossa 03 252
Olemme tänään ilmoittaneet kolmen vuorokauden mittaisista poliittisista työnseisauksista teollisuudessa 14.–16. helmikuuta. Lista työpaikoista on liitteenä; mukana ovat muun muassa SSAB
Vuoden 2023 aikana valmistunut oppilasjäsenemme, saat tällä viikolla robottipuhelun, mikäli numerosi on ajan tasalla jäsenrekisterissämme. Robotti soittaa sinulle tiistaina 6.
Teollisuusliitto on tänään ilmoittanut uusista poliittisista työtaistelutoimistaan viikolle 7. Kolmipäiväisiä toimia järjestetään useilla teollisuuden toimialoilla 14.–16. helmikuuta. Hallituksemme kokoontuu maanantaina
Koskevatko tälle viikolle ilmoittamamme poliittiset työnseisaukset sinua? Lakkoavustusta pääset hakemaan työnseisauksien päätyttyä, lauantaina 3. helmikuuta kello 12 alkaen. Avustusta haetaan
Sähköliitto on syksystä lähtien jatkuneissa Painava syy -toimissaan pidättäytynyt sähköntuotantoa koskevista poliittisista työtaistelutoimista vastustaessaan hallituksen työmarkkinauudistuksia. Yhtä vastuullisesti ovat toimineet
Olemme tänään ilmoittaneet uusista poliittisista työnseisauksista, jotka toteutetaan paperi- ja elintarviketeollisuudessa ja samalla tavoin kuin Paperiliitto ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto
Sähköliiton hallitus on tehnyt tänään järjestöpäätöksen, että sähköliittolaisilla on oikeus osallistua palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n ja STTK:n järjestämään STOP nyt! -mielenosoitukseen torstaina
Ammattiosastot, juuri nyt on oikea aika ilmoittautua perinteiseen osastojen väliseen salibandyturnaukseen, joka pelataan lauantaina 27. huhtikuuta Lahdessa. Järjestelyistä vastaa Lahden
Sähköliiton oman lomapaikan Kotkan Kaarniemen varausjärjestelmää vaivannut vika on saatu korjattua, ja lomia pääsee taas varaamaan normaalisti.
Olemme tänään ilmoittaneet kahden vuorokauden mittaisista poliittisista työnseisauksista 1.–2. helmikuuta. Teollisuuden lakot järjestetään noin 300 yrityksessä ja niiden noin 700
Sähköistys- ja sähköasennusalan työehtosopimuksen mukaisten urakkatyökohteiden urakkalaskelmien vertailussa käytettävä vertailu- ja eroavaisuuspöytäkirja on päivitetty. Aiemmasta versiosta löytyi virhe, joka on
Olemme ottaneet käyttöön turvapostitoiminnon, jolla voit lähettää meille luottamuksellisia viestejä tietoturvallisesti. Aiemmin turvapostin lähettäminen meille on onnistunut vastaamalla meiltä ensin
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK ja STTK kutsuvat koolle STOP nyt! -mielenosoituksen hallituksen työelämäheikennyksiä ja sosiaaliturvan leikkauksia vastaan torstaina 1. helmikuuta. Mielenosoitus järjestetään
Toimistolle saapuneet sopimusalajäsenten kalenterin “ylimääräisetkin” kappaleet on nyt postitettu, ja osa jonotuslistalaisista jää valitettavasti ilman. Kalenterin etukäteen syksyllä tilanneet saivat
Sähköliittolaisten oman lomapaikan Kotkan Kaarniemen varausjärjestelmässä on ilmennyt vika, jota parhaillaan selvitellään. Ilmoitamme, kun järjestelmä toimii taas kuten pitää. Pahoittelemme
Teknologiateollisuuden sopimusalalla työskentelevät sähköliittolaiset ovat aloittaneet poliittisen ylityökiellon yhdessä teollisuusliittolaisten kanssa. Ylityökielto päättyy 4. helmikuuta kello 23.59. Ensi yönä ylityökiellot
Jäsenrekisteri lähettää viikolla 3 tämän vuoden jäsenmaksuviitteet niille jäsenille, jotka eivät ole työnantajaperinnässä vaan maksavat jäsenmaksunsa itse. Ovathan yhteystietosi ajan
Työnantajan ottama ja maksama työntekijäin ryhmähenkivakuutus tarjoaa turvaa, kun puoliso tai lasten huoltaja kuolee. Vakuutettuina ovat eräin poikkeuksin työeläkelakien mukaisessa
Haku Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijäreserviin on parhaillaan käynnissä, ja se päättyy 6. helmikuuta kello 16. Tarvetta on muun muassa sähköasentajille.
Oletko aloittamassa ase- tai siviilipalveluksen ensi viikolla? Jos olet jäsenmaksua maksava sopimusalajäsenemme, tiedäthän, että sinulla on oikeus jäsenmaksuvapautukseen palveluksen ajaksi?
Sopimusalajäsenten kalenterit lähtevät tällä viikolla painosta postin matkaan niille, jotka muistivat tehdä tilauksen syksyllä sähköisessä asioinnissa tai tekstiviestillä. Myös toimistolle
Perinteinen luottamushenkilöseminaarimme järjestetään 3.–4. toukokuuta Solo Sokos Hotel Tornissa Tampereella. Seminaari kokoaa vuosittain yhteen parisataa luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua niin yhteisten
Eläkeläisjäsenemme, unohditko tilata Vasaman vuodeksi 2024 syksyllä tekstiviestikanavan ollessa auki? Ei hätää, pystyt tilaamaan jäsenlehden myös kesken vuotta sähköisessä asiointipalvelussamme. Kun
Vuoden 2024 alussa tulee voimaan palkansaajia ja työttömiä koskevia muutoksia. Tässä poiminta heti vuoden alussa voimaan tulevista. Vuoden mittaan luvassa
Vuoden viimeinen Vasama-lehti ilmestyy virallisesti tänään perjantaina 22.12. Numeron teemana ovat jäsenedut. Pääset lukemaan lehteä paperiversion ohella myös verkossa: digilehti
Toimistomme ja puhelinpalvelumme sulkeutuvat joulun ajaksi perjantaina 22. joulukuuta kello 14. Palvelemme taas joulun jälkeen keskiviikkona 27. joulukuuta edunvalvonnan puhelinpalvelua
Tulevassa Sähköliiton osastojen välisessä salibandyturnauksessa jännätään, joko vakuutusyhtiö Turvan lahjoittama palkintopokaali siirtyy jonkin osaston haltuun. Sekä Lahden Sähköalantyöntekijät ry:llä että
Edunvalvontamme puhelinpalvelu on kiinni joulun ja uudenvuoden välissä 27. joulukuuta–1. tammikuuta ja palvelee normaalisti taas 2. tammikuuta kello 9–15 numerossa
Jäsenetukumppanimme Ikaalinen Spa & Resort tarjoaa nyt majoituksen puoleen hintaan maaliskuun 2024 loppuun saakka (ei voimassa 16.–25.2.) koodilla SNOW24. Alennus
Tuore vertailu- ja eroavaisuuspöytäkirja on tarkoitettu käytettäväksi Sähköistys- ja sähköasennusalan työehtosopimuksen mukaisten urakkatyökohteiden urakkalaskelmien vertailussa aputyökaluna. Vertailupöytäkirjan avulla voidaan vertailla
Sähköliitto luopuu muovisesta jäsenkortista tämän vuoden lopussa, ja jäsenkortti siirtyy mobiiliin vuoden 2024 alussa. Mobiilijäsenkortin saat käyttöösi lataamalla Sähköliiton mobiilisovelluksen
Sopimusalajäsenten kalenterin postitukset alkavat tammikuussa. Mikäli muistit tehdä tilauksen syksyllä joko sähköisessä asioinnissa tai tekstiviestillä, saat kalenterin automaattisesti postitse kotiisi.
SAK ja sen jäsenliitot ovat tänään vetäytyneet työministeri Arto Satosen koolle kutsumista työmarkkinamallikeskusteluista. Liittojen torstaiksi ilmoittamat poliittiset työtaistelutoimet toteutetaan ilmoitetun
Sähköliiton ja muiden ammattiliittojen vuorokauden mittaiset #PainavaSyy-teemaiset työnseisaukset torstaina 14. joulukuuta ovat halvaannuttamassa yhteiskuntamme; niin monella alalla ne vaikuttavat. Varsinaissuomalaiset
Olemme ilmoittaneet torstaiksi 14. joulukuuta vuorokauden työnseisauksesta myös Broman Logistics Oy:n Keravan logistiikkakeskuksessa. Työt pysähtyvät kello 5 aamulla, ja työnseisaus
Järjestämme tämän viikon torstaina 14. joulukuuta hallitusohjelmaa vastustavia vuorokauden mittaisia poliittisia työtaisteluita teollisuudessa. Kohteet ovat samoja kuin Teollisuusliiton ilmoittamat. Työnseisaukset
Olemme tänään ilmoittaneet asennusalan vuorokauden työnseisauksista torstaina 14. joulukuuta. Poliittinen lakko järjestetään kuuden yrityksen 12 toimipisteessä sekä kahdella työmaalla. Kohteet
Sopimusalajäsenemme, lähetimme sinulle tänään sähköpostitse kutsun ensi maanantain 11. joulukuuta Teams-tiedotustilaisuuteemme, joka alkaa kello 17. Lähettäjänä näkyy Sähköliitto, ja viestin
Olemme tänään ilmoittaneet lisää vuorokauden mittaisia työnseisauksia torstaiksi 14. joulukuuta. Nyt ilmoitetut lakot järjestetään Stora Enson Anjalankosken tehtailla ja useissa
Sähköliitto ja neljä muuta energia-alan palkansaajia edustavaa ammattiliittoa ovat tänään ilmoittaneet vuorokauden työnseisauksesta torstaina 14. joulukuuta yli kymmenellä voimalaitoksella isoissa
Sähköliitto on tänään ilmoittanut vuorokauden työnseisauksista sadoilla teollisuuden työpaikoilla torstaina 14. joulukuuta. Kohteet ovat samoja, joista Teollisuusliitto on myös ilmoittanut
Sähköliiton puheenjohtajalle Sauli Väntille on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki. Kyseisen ansiomerkin saajia on itsenäisyyspäivänä yhteensä 268 ansioitunutta kansalaista.
Järjestämme tällä viikolla tiistaina ja keskiviikkona 28.–29. marraskuuta päivän kestäviä poliittisia työtaisteluita samoissa kohteissa kuin Teollisuusliitto on ilmoittanut. Niillä vastustetaan
Sähköliitto on tänään ilmoittanut puolen päivän työnseisauksista keskiviikkona 29. marraskuuta kahdella helsinkiläisellä työmaalla. Sähköliittolaiset, jotka työskentelevät alla mainituilla työmailla, keskeyttävät
Sähköliitto on tänään ilmoittanut koko päivän työnseisauksesta keskiviikkona 29. marraskuuta. Työt pysähtyvät Sartorius Biohit Liquid Handling Oy:ssä Helsingissä. Myös Teollisuusliitto
Sähköliitto on tänään ilmoittanut puolen päivän poliittisesta työnseisauksesta tiistaina 28. marraskuuta Vääksyn koulun työmaalla Hämeen vaalipiirissä. Sähköliittolaiset, jotka työskentelevät kyseisellä
Sähköliitto on tänään ilmoittanut koko päivän työnseisauksista kahdessa teollisuusyrityksissä Hämeessä tiistaina 28. marraskuuta. Yritykset ovat samoja, joista myös Teollisuusliitto on
Järjestämme tällä viikolla 21.–23. marraskuuta hallitusohjelman työelämäheikennyksiä vastustavia päivän kestäviä poliittisia työtaisteluita teollisuudessa. Työnseisauskohteet ovat samoja kuin Teollisuusliiton ilmoittamat. Katso
Sähköliitto on tänään ilmoittanut puolen päivän työnseisauksista torstaina 23. marraskuuta kolmella pirkanmaalaisella työmaalla. Sähköliittolaiset, jotka työskentelevät alla mainituilla työmailla, keskeyttävät
Sähköliitto on tänään ilmoittanut päivän työnseisauksista teollisuusyrityksissä Pirkanmaalla torstaina 23. marraskuuta. Yritykset ovat samoja, joissa myös Teollisuusliitto on ilmoittanut vastaavista
Sähköliitto on tänään ilmoittanut puolen päivän poliittisista työnseisauksista keskiviikkona 22. marraskuuta Uudellamaalla. Sähköliittolaiset, jotka työskentelevät kodintekniikkaketju Powerin suurmyymälän työmaalla Vantaalla,
Olemme tänään ilmoittaneet poliittisesta päivän mittaisesta työnseisauksesta Porvoon Energia Oy:ssä Porvoossa. Sähköliittolaiset, jotka työskentelevät kyseisen yrityksen palveluksessa, keskeyttävät työt keskiviikoksi
Ilmoittamamme työnseisaukset etenevät ensi tiistaina 21. marraskuuta Keski-Suomeen. Olemme tänään ilmoittaneet päivän työnseisauksista samoilla teollisuuden työpaikoilla, joista myös Teollisuusliitto on
Sähköliitto on tänään ilmoittanut työnseisauksista ensi eli viikolla 47 elintarviketeollisuuden yrityksissä eri puolilla maata. Työpaikat ovat samoja, joista Suomen Elintarviketyöläisten
Järjestämme tällä viikolla 46 hallituksen kaavailemia työelämäheikennyksiä vastustavia poliittisia työtaisteluita. 14.–16. marraskuuta teollisuuden koko päivän työnseisauskohteet ovat samoja kuin Teollisuusliiton
Kun yli 60 Sähköliiton edustajiston jäsentä kokoontuu päättämään sähköalan ammattilaisten yhteisistä asioista, se, jos mikä, on yhteisöllistä. Yhteisöllisyyden sanotaan muodostuvan
Sähköliitto on tänään ilmoittanut päivän työnseisauksista ensi viikon torstaina Kaakkois-Suomen alueella kolmessa energia-alan yrityksessä. Sähköliittolaiset, jotka työskentelevät alla lueteltujen yritysten
Sähköliiton edustajisto päätti tänään syyskokouksessaan pitää liiton jäsenmaksun ennallaan 1 prosentissa. Jäsenmaksu on vuonna 2024 siis kolmatta vuotta sama helposti
Sähköliitto on tänään ilmoittanut työnseisauksista teollisuudessa ensi viikolla Vaasan ja Satakunnan vaalipiireissä. Työpaikat ovat samoja, joista Teollisuusliitto on niin ikään
Pidemmät työnseisauksemme etenivät tänään Varsinais-Suomeen. Osa poliittiseen lakkoon osallistuneista sähköliittolaisista kokoontui Turun Puutorille (kuva). Varsinais-Suomessa puolen ja koko päivän työnseisauksia
Jo monille tuttu sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksemme uusin kierros päättyy viikon kuluttua keskiviikkona 15. marraskuuta kello 12. Vielä ehdit siis hyvin ilmoittamaan
Sähköliitto on tänään ilmoittanut työnseisauksista ensi viikolla eli viikolla 46 elintarviketeollisuuden yrityksissä eri puolilla maata. Työpaikat ovat samoja, joista Suomen
Sähköliitto aloitti tänään uudet, alkusyksyisiä pidemmät poliittiset lakot mielenilmauksina hallituksen suunnittelemia toimia vastaan. Hallitusohjelmaan kirjatut toimet heikentävät toteutuessaan työntekijöiden ja
SAK:n hallitus on tänään hyväksynyt periaatteet, joihin perustuvaa työmarkkinamallia keskusjärjestö olisi valmis edistämään. Periaatteiden taustalla on SAK:n toive, että palkansaaja-
Olemme ilmoittaneet järjestävämme tällä viikolla 45 poliittisia työtaisteluita, joilla vastustamme Suomen hallituksen kaavailemia työelämäheikennyksiä. Omien työnseisaustemme lisäksi osallistumme myös muiden
Sähköliitto on tänään ilmoittanut puolen päivän työnseisauksista viidellä kuopiolaisella uudisrakennus- tai saneeraustyömaalla. Sähköliittolaiset, jotka työskentelevät alla lueteltujen yritysten palveluksessa mainituilla
Sähköliitto on tänään ilmoittanut puolen päivän työnseisauksesta Turun yliopistollisen keskussairaalan psykiatrisen sairaalan työmaalla ensi keskiviikkona. Kyseisellä työmaalla työskentelevät Saipu Oy:n
Sähköliitto on tänään ilmoittanut työnseisauksesta ensi torstaina Savon Voima Oy:n Joensuun voimalaitoksella. Sähköliittolaiset, jotka ovat voimalaitoksen työntekijöitä, keskeyttävät työt päiväksi
Sähköliitto on tänään ilmoittanut päivän työnseisauksista teollisuuden työpaikoilla Varsinais-Suomen vaalipiirissä keskiviikkona 8. marraskuuta. Työpaikat ovat samoja, joista Teollisuusliitto on ilmoittanut
Sähköliitto on tänään ilmoittanut työnseisauksista ensi keskiviikkona viidessä yrityksessä Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Seisaukset ovat päivän mittaisia. Sähköliittolaiset, jotka ovat alla lueteltujen
Sähköliitto on tänään ilmoittanut puolen päivän työnseisauksesta ensi tiistaina Nokian kampuksella Oulun Linnanmaalla. Sähköliittolaiset, jotka työskentelevät kyseisellä työmaalla OAT Oy:n
Sähköliitto on tänään ilmoittanut päivän työnseisauksista 7. marraskuuta teollisuuden työpaikoilla Oulun ja Lapin vaalipiireissä. Työpaikat ovat samoja, joista Teollisuusliitto on
Keskusjärjestö STTK jäsenliittoineen järjestää Kohtuus kaikessa -mielenosoituksen lauantaina 18. marraskuuta Helsingin Kansalaistorilla ja kutsuu mukaan muiden työntekijäkeskusjärjestöjen jäsenliittojen jäseniä, siis
Nyt alkaa niin sopimusala-, oppilas- kuin eläkeläisjäsenilläkin olla kiire tehdä tarvittavat tilaukset ensi vuotta varten. Kaikki alkusyksystä avautuneet jäsenkalenterin ja
Hallitus on perustellut suunnittelemiaan heikennystoimia muun muassa sillä, että ne veisivät Suomen työmarkkinoita, työttömyysturvaa ja työvoimapolitiikkaa lähemmäs muiden Pohjoismaiden käytäntöjä.
Tiistaina oli Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajien vuoro vastaanottaa 14 ammattiliiton vetoomuksen vaalipiirikohtaiset allekirjoitukset. Alueella vetoomuksen sen puolesta, että hallitus harkitsisi työelämää
Työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa järjestävänsä työrauhalainsäädäntöön tulevista heikentävistä muutoksista lausuntokierroksen, joka päättyy 4. joulukuuta. Lakimuutoksia on käsitelty työryhmässä, joka ei
14 SAK:laisen ammattiliiton luottamushenkilöiden hallituksen työelämäheikennyksiä vastustava vetoomus luovutettiin 17. lokakuuta hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajille, ja nyt on vuorossa vaalipiirikohtaisten allekirjoituksien
Työturvallisuuskeskus on julkaissut helppokäyttöisen digisovelluksen, jonka avulla työsuojeluvaalit ja sähköinen äänestys voidaan järjestää työpaikallanne. Sähköliitossa noudatettavaan työsuojeluvaaliohjeeseen on kirjattu, että
Koskiko liiton lomapaikkojen viivästetty varausoikeus sinua? Nyt loputkin jäsenet pääsevät varaamaan lomia maanantaina 23. lokakuuta kello 11 alkaen. Edellisenä vuonna
Sähköistys- ja sähköasennusalan työehtosopimusosapuolet Sähköliitto, Sähkötekniset työnantajat STTA ry ja Palvelualojen työnantajat PALTA ry ovat päivittäneet työmaasopimuslomakkeen sisällön. Sopimukseen on
Oppilasjäsen, saat torstaina 19. lokakuuta meiltä tekstiviestin, mikäli puhelinnumerosi on ajan tasalla jäsenrekisterissämme. Viestissä kysymme, haluatko paperisen Vasama-jäsenlehden ensi vuonna
Neljäntoista ammattiliiton luottamushenkilöt ovat keränneet syksyn aikana vetoomuksen, joka luovutettiin tänään tiistaina hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajille. Sähköliitosta vetoomusta luovuttamassa oli yhdyshenkilö,
Uusin sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksemme päättyy sunnuntaina 15. lokakuuta kello 12. Vielä ehdit siis hyvin ilmoittamaan sähkön käyttöpaikkasi mukaan, oli kyseessä sitten
Itse jäsenmaksusi maksava jäsen, puhelurobottimme saattaa soittaa sinulle tiistaina 10. lokakuuta kello 18 alkaen, mikäli jäsenmaksuissasi on epäselvyyttä. Puhelu tulee
Lomapaikkojemme varausjärjestelmässä tänään ilmenneen häiriön takia siirrämme ensi vuoden varauksien avautumisajankohdan huomiselle. Järjestelmä aukeaa tiistaina 10. lokakuuta kello 11. Pahoittelemme
Sähköliitto on ilmoittanut työnseisauksista GRK Suomi Oy:n Helsingin Ilmalan ja Keravan toimipisteissä. Sähköliittolaiset, jotka ovat yrityksen omia työntekijöitä ja työskentelevät
Muistathan, että sopimusalajäsenille tarkoitetun ensi vuoden jäsenkalenterin ja eläkeläisjäsenten ensi vuoden Vasama-vuosikerran tilauskanavat ovat auki lokakuun loppuun. Varmista siis jäsenyyteesi
Järjestäytymisvapaus ja siihen liittyvä työtaisteluoikeus on jokaisen perusoikeus. Työtaisteluvapaus on yksi henkilökohtaisen vapauden ulottuvuus, joka on suojattu perustuslailla. Lisäksi Suomi
Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys Tatsi ry järjestää muiden järjestöjen kanssa mielenilmaisun torstaina 12. lokakuuta kello 11‒14 Helsingissä Eduskuntatalon edustalla. Tapahtuma on
Liiton lomapaikkojen varausjärjestelmä ensi vuoden lomia varten avautuu maanantaina 9. lokakuuta kello 11. Varaamiseen ja varausehtoihin on tulossa kaksi muutosta.
Sähköliitto on tänään ilmoittanut työnseisauksista Fortum Power and Heatin Loviisan ydinvoimalaitoksella, pois lukien käyttö- ja suojeluorganisaatio, sekä Espoon kaukolämpöverkon rakennus-
Sähköliitto on tänään ilmoittanut työnseisauksesta Alva-Yhtiöt Oy:ssä Jyväskylän seudulla. Sähköliittolaiset, jotka ovat yhtiön omia sähköntuotannon ja kunnossapidon työntekijöitä, keskeyttävät työt
Sähköliiton verkkosivujen uudistuksessa sahkoliitto.fi-päätteisten ammattiosastojen sivut ovat lakanneet toimimasta. Yhteistyökumppanimme korjaa vikaa parhaillaan, ja sivut ovat toivottavasti mahdollisimman pian taas
Hallitus haluaa rajoittaa työntekijöiden työtaisteluoikeutta. Hallitusohjelman työrauhakysymyksiä käsitellään parhaillaan työryhmässä, jonka on määrä saada työnsä valmiiksi lokakuussa. Varsinaisia lakiesityksiä odotetaan
Sähköliitto.fin uudistaminen on valmistunut, ja uudet sivut ovat auki. Olemme halunneet kiinnittää erityistä huomiota asioiden löydettävyyteen ja selkeisiin ohjeistuksiin. Löydät
Sähköliitto on tänään ilmoittanut työnseisauksista TVO Oyj:n Olkiluoto 1:n, 2:n ja 3:n voimalaitoksilla sekä Turku Energia Oy:ssä. Sähköliittolaiset, jotka työskentelevät
Sähköliitto on tänään ilmoittanut työnseisauksista Kemijoki Oy:n vesivoimalaitoksilla ja Stora Enson Veitsiluodon sahalla. Caverion Industria Oy:n palveluksessa olevat sähköliittolaiset, jotka
SAK ja sen ammattiliitot ovat tänään informoineet pääministeri Petteri Orpoa ja valtiovarainministeri Riikka Purraa ensi viikolla alkavista poliittisista työtaistelutoimista. ‒ Olemme tänään kertoneet maan
Ennen eduskuntavaaleja esitimme seitsemän kysymystä aiheista, jotka ovat sähköliittolaisille tärkeitä, ja omat kantamme niihin. Uuden hallituksen hallitusohjelma vastaa kysymyksiimme kylmäävän
Syyskuun puolivälissä päättynyt sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksemme paras tarjous oli 8,20 snt/kWh + 3,98 €/kk. Se koskee 12 kuukauden sopimusta. Kilpailutuksen 1 434 osanottajaa voivat
Tallinnan Viru-hotellin sähköistys ja Helsingin olympiastadionin saneeraus 1970-luvulla. Liekö muita sähköliittolaisia, jotka ovat olleet mukana näissä molemmissa isoissa hankkeissa? Keravalainen Pentti
Käynnissä oleva uusin sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksemme päättyy tämän viikon perjantaina 15. syyskuuta kello 12. Nyt osallistua voivat sähköliittolaiset, joilla on toistaiseksi
Jokavuotinen kaikille avoin ja maksuton Tulevaisuus tänään -keskustelutapahtuma pidetään lauantaina 7. lokakuuta kello 10–15. Paikkana on Sokos Hotel Triplan kokouskeskus
Tuttujen kesken pitkästä aikaa paimiolaiset Jukka Mäkinen (vas.), Risto Järvinen ja Markku Saarinen.Lähes 300 henkilöä kokoontui SLM- eli Sähkölähteenmäki Oy
Sopimusalajäsenille tarkoitetun ensi vuoden jäsenkalenterin ja eläkeläisjäsenten ensi vuoden Vasama-vuosikerran tilauskanavat ovat avautuneet. Tilauksia voi tehdä lokakuun loppuun saakka. Kalenteritilaus
Mitä hallitusohjelman kirjaukset käytännössä tarkoittavat? Ketkä joutuvat talkoissa talikon varteen? Näihin kysymyksiin haetaan vastauksia SAK:n järjestämissä viidessä alueellisessa tilaisuudessa, joissa
Sähköliittolainen, onko sinulla taidepainotteinen kulttuuriharrastus? Jälleen on se aika vuodesta, kun SAK:n kulttuuriapurahan hakeminen on ajankohtaista. Hakemukset tulee jättää tämän
15. elokuuta päättyneessä sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksessamme edullisimman tarjouksen teki Tampereen Sähkölaitos: 8,10 snt/kWh + 3,98 €/kk. Kilpailutukseen osallistuneet ovat saaneet tiedon
Viimeisin sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksemme päättyy viikon kuluttua, tiistaina 15. elokuuta kello 12. Jo nyt mukaan on ilmoittautunut lähes 700 käyttöpaikkaa, joiden
Vasama 3 ilmestyy perjantaina 18. elokuuta. Osastojen tiedottamisesta vastaavat, muistattehan, että ilmoitukset lehden Osastot toimivat -palstalle tulee jättää viimeistään maanantaina
Itse jäsenmaksunsa maksavien jäsenten on syytä olla tarkkana siitä, että jäsenmaksu on hoidettu. Jos et nimittäin ole maksanut jäsenmaksujasi, saat
Sähköliittolaisena pääset hyödyntämään Tallink Siljan SAK:n jäsenliittojen jäsenille tarjoamat etuhintaiset risteilyt loppuvuoden aikana. Etuhintaisten risteilyjen matkustusaika päättyy 22. joulukuuta. Jo
Sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksemme päättyi viime torstaina, ja parhaan tarjouksen 24 kuukauden määräaikaissopimuksesta yksiaikamittauksella teki Tampereen Sähkölaitos: 9,80 snt/kWh + 3,98 €/kk. Osallistuneet
Uusi hallitusohjelma julkaistiin perjantai-iltana 16. kesäkuuta. Kuten ennen julkaisua uumoiltiin, se sisältää palkansaajan näkökulmasta mittavia heikennyksiä, joista osan vaikutuksia on
Uuden hallituksen on määrä tänään julkistaa ohjelmansa kello 17. Jos hallitusohjelmasta etukäteen julkisuuteen tulleet tiedot eivät ole raakaa pilaa vaan
Toimistomme on suljettu juhannuksen jälkeen 26.6.–30.7. Viiden viikon ajan palvelemme kesäaikataulussa: Edunvalvonta (työsuhde- ja työehtoasiat) puh. 03 252 0700: ma–pe klo
Työväen Sivistysliitto TSL ja TJS Opintokeskus ovat yhdessä hanketta rahoittavan Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus Jotpan kanssa toteuttaneet maksuttoman Työelämän digitaidot
Paimiolaisen Iivari Lähteenmäen perustama Sähkölähteenmäki Oy kasvoi yli 2 000 henkilöä työllistäneeksi ABB:n ja sittemmin Caverionin osaksi ja oli sähköliittolaistenkin merkittävä työllistäjä.
Eurooppalaisia teollisuustyöntekijöitä edustava IndustriAll European Trade Union on ottanut kantaa maanosaa kohdanneeseen energiakriisiin ja esittänyt sähkömarkkinoiden uudistamiseen liittyviä toimia, joilla varaudutaan
Eurooppalaisia teollisuustyöntekijöitä edustava IndustriAll European Trade Union on kokoontunut kuunvaihteeksi konferenssiin Kreikan Thessalonikiin. Ukrainan liittojen edustajat saivat tänään puheenvuoroillaan kokousedustajat taputtamaan seisaaltaan.
Paimiolaisen Iivari Lähteenmäen perustama Sähkölähteenmäki Oy kasvoi yli 2 000 henkilöä työllistäneeksi ABB:n ja sittemmin Caverionin osaksi ja oli sähköliittolaistenkin merkittävä työllistäjä.
Työtön jäsenemme, haluatko suorittaa ympäri vuoden tarjoamamme sähkötyöturvallisuus-, työturvallisuus- tai tulityökorttikoulutuksen tai sähkötyön hätäensiapukurssin juuri heinäkuun aikana? Selvitä ennen juhannusta
Työtön jäsenemme, haluatko suorittaa ympäri vuoden tarjoamamme sähkötyöturvallisuus-, työturvallisuus- tai tulityökorttikoulutuksen tai sähkötyön hätäensiapukurssin juuri heinäkuun aikana? Selvitä ennen juhannusta
Tasa-arvovaltuutettu Rainer Hiltunen on käynyt läpi keväällä solmittuja työehtosopimuksia ja nostanut muun muassa sähköistys- ja sähköasennusalan yhdeksi esimerkiksi sopimuksesta, joka on korjattava
Lomakauden alkaessa on syytä tarkistaa yksi tärkeä käytännön asia: onhan matkavakuutuksesi voimassa? Se kannattaa pitää kunnossa, matkustit sitten kotimaassa tai
Työväen Sivistysliitto TSL ja TJS Opintokeskus ovat yhdessä hanketta rahoittavan Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus Jotpan kanssa toteuttaneet maksuttoman Työelämän digitaidot
Oletko työpaikkasi henkilöstön edustaja ja haluta napakan tietopaketin yhteistoimintalain uudistumisen tuomista muutoksista ja yt-asiamiehen tehtävistä työpaikalla? SAK:n maksuton webinaari torstaina 25.
Ilmoittautuminen SAK:n liittojen nuorille tarkoitetulle Ikuinen vappu -risteilylle päättyy toukokuun lopussa. Nyt siis alkaa olla viimeiset ajat varata paikkasi kaksipäiväiseen
Uusi sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksemme Porukassa-alustalla päättyy kuukauden päästä. Ilmoita omat sähkön käyttöpaikkasi, esimerkiksi koti ja kesämökki, mukaan, jos sinulla on toistaiseksi
Taitaja2023 eli ammattitaidon Suomen mestaruuskisat päättyivät eilen Espoossa. Finaaleissa 8.‒11. toukokuuta kilpaili kaikkiaan 378 opiskelijaa. Riverian edustajat olivat voitokkaita sähköisten alojen
Tänään kevätkokoukseensa kokoontunut Sähköliiton edustajisto ottaa julkilausumassaan kantaa hallitusneuvotteluihin ja tulevaan hallitusohjelmaan. Mistä syntyy mielekäs työelämä? Palkasta, joka riittää elämiseen,
Viime viikonloppuna järjestämämme sähköistys- ja sähköasennusalan kärkimieskurssi oli niin suosittu, että moni jäi rannalle. Siksi järjestämme toisen lauantaina 23. syyskuuta
Oletko liittynyt Sähköliiton jäseneksi 1.11.2022‒31.3.2023? Mikäli vastasit kyllä, niin saat tänään 9. toukokuuta soiton puhelurobotiltamme. Puhelu tulee numerosta +358 9 4255
Miten osaamista voi ohjata ja kehittää työpaikalla? SAK:n järjestämä webinaari käy läpi parhaita työssä tapahtuvan oppimisen käytänteitä maanantaina 15. toukokuuta kello 14–15.
Helsingin joukkue nappasi finaalissa voittopokaalin itselleen. Kuva: Juha Lindvall Helsingin Sähköalantyöntekijät ry:n joukkue voitti lauantaina 29. huhtikuuta pelatun Sähköliiton ammattiosastojen
Jo 18 kesältä tuttu SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen Kesäduunari-info avataan tänään 2. toukokuuta. Palvelu neuvoo kesätyöntekijöitä työsuhteeseen liittyvissä kysymyksissä
SAK selvitti alkuvuodesta luottamushenkilöiltä, millainen valmius työnantajilla on ennaltaehkäistä, tunnistaa ja hoitaa työntekijöiden henkistä kuormitusta. Tuloksia on hyvä käydä lävitse
Sähköliitto lähettää jäsenilleen kolmenlaisia uutiskirjeitä. Koko jäsenistölle lähtee kuukausittain uutiskirje, joka kokoaa kaikkia jäseniä koskevat hyödylliset asiat yhteen. Luottamushenkilötiedote lähetetään
Perinteisen luottamushenkilöseminaarimme osanottajat ovat tänään valinneet Sähköliiton viidenneksi Vuoden luottamushenkilöksi pääluottamusmies Juha Alatalon Vantaalta. Finalistien kisa oli tiukka, sillä pääluottamusmies Petri Pasanen Tuusulasta jäi
Sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksemme päättyi 17. huhtikuuta, ja siihen osallistuneille tarjotaan 24 kuukauden määräaikaista sopimusta yksiaikamittauksella hintaan 9,30 senttiä kilowattitunnilta, arvonlisäveron noustua 10,48
Seuraava Vasama-lehti ilmestyy 26. toukokuuta, ja siihen tarkoitetut Osastot toimivat -ilmoitukset tulee toimittaa lomakkeella viimeistään maanantaina 15. toukokuuta kello 15 mennessä. Ilmoittaa
SAK:n liittojen nuorille tarkoitetun Ikuinen vappu -risteilyn aikaisen varaajan hinnat eivät ole enää saatavilla, mutta eivätpä hinnat vieläkään päätä huimaa.
SAK järjestää maksuttoman webinaarin, jossa käsitellään muun muassa työelämän hyväksikäytön tunnistamista ja siitä ilmoittamista. SAK:laisten liittojen luottamushenkilöille suunnattu webinaari on seurattavissa
Sähköliiton seitsemäs salibandymestaruus ratkeaa vapun aatonaattona, lauantaina 29. huhtikuuta Järvenpäässä. Voitosta kilpailee 11 osastojen joukkuetta: Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kouvola‒Kuusankoski United, Lahti,
Vielä vajaa viikko aikaa ottaa osaa sähkösopimuksen yhteiskilpailutukseen Porukassa.fi-alustalla! Kun täytät kilpailutussivulta löytyvän lomakkeen 17. huhtikuuta kello 12 mennessä, olet mukana muttet sitoudu
Oletko saanut lähiaikoina meiltä kyselyn jäsenmaksukatkoksesta? Asia tulee hoitaa kuntoon tämän viikon perjantaihin 14. huhtikuuta mennessä. Jos olet ns. itsemaksava
Sähköliitto hakee Tampereelle hallintotiimiin assistenttia vanhempainvapaan sijaiseksi. Assistentin keskeisenä tehtävänä ovat toimistopalveluihin liittyvät tehtävät, mm. avustaminen kokous- ja tapahtumajärjestelyissä postituksen
Sähköliiton hallitus on tänään hyväksynyt viime perjantaina syntyneen neuvottelutuloksen huolto- ja kunnossapitoalan työehtosopimukseksi. Samoin on tehnyt työnantajapuolta edustava Palvelualojen työnantajat Palta
Sähköliiton hallitus on tänään hyväksynyt energia-ICT-verkostoalalle saavutetun neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseksi. Myös muut osapuolet eli työntekijöitä Sähköliiton kanssa edustava Julkisten ja hyvinvointialojen
Onko F-Securen sähköliittolaisille myöntämä jäsenetu jo tuttu sinulle? SAK:laisen ammattiliiton jäsenenä saat 25–50 euron alennuksen yrityksen kolmesta tuotteesta. Tietoturvaa tarjoava
1. Miten eri alojen palkkaratkaisuja voi verrata keskenään? Päättymäisillään olevan neuvottelukierroksen palkkaratkaisuja käsittelevien uutisten pääteemana on ollut ns. yleinen linja,
Vakuutuskumppanimme Turva arpoo kuudelle liput 19. toukokuuta Nokia Arenassa Tampereella pelattavaan jääkiekon MM-otteluun Unkari–Suomi. Pääset osallistumaan arvontaan, mikäli sinulla on 23.
Neljästä tiedossamme olevasta sähköliittolaisesta eduskuntavaaliehdokkaasta yksi valittiin eilen sunnuntaina käydyissä vaaleissa eduskuntaan. Hän on Sähköliiton kunniapuheenjohtaja ja SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri
Sähköliiton hallitus on tänään hyväksynyt tiistaina syntyneen neuvottelutuloksen sähköistys- ja sähköasennusalan työehtosopimukseksi. Samoin ovat tehneet sopimuksen työnantajia edustavien Sähkötekniset työnantajat STTA
Huolto- ja kunnossapitoalalle on tänään syntynyt neuvottelutulos. Sähköliiton hallinto käsittelee neuvottelutulosta ensi viikon loppupuolella, samoin työnantajia edustava Palvelualojen työnantajat Palta ry.
Energia-ICT-Verkostoalalle on tänään saatu neuvottelutulos. Sähköliiton hallinto käsittelee neuvottelutulosta ensi viikolla.Mikäli neuvottelutulos hyväksytään, uusi työehtosopimus tulee voimaan 1.4.2023Neuvottelutuloksen sisällöstä tiedotetaan
Montako edustajaa yhdestä vaalipiiristä voidaan Sähköliiton edustajiston vaaleissa valita? Millaisissa tapauksissa voidaan toimittaa liittoäänestys? Missä ajassa eläkkeelle siirtyneen sähköliittolaisen tulee
Sähköistys- ja sähköasennusalalle on tänä iltana syntynyt neuvottelutulos. Sähköliiton hallinto käsittelee neuvottelutulosta perjantaina 31. maaliskuuta, samoin työnantajia edustavat Sähkötekniset työnantajat
Sähköliiton viides Vuoden luottamushenkilö valitaan luottamushenkilöseminaarissamme 21. huhtikuuta. Kolme finalistia valikoituivat loppukilpailuun ensin jäsenten ehdotusten ja sitten järjestöasiain johtokunnan tekemän
Sähköliiton pääsopimusalojen työehtosopimukset ovat päättymässä maaliskuun loppuun. Sekä sähköistys- ja sähköasennusalalla että energia-ICT-verkostoalalla on viime viikot neuvoteltu tiiviisti. Molemmilla sopimusaloilla on
Hei sähköliittolainen, pitkän tauon jälkeen pääset taas kilpailuttamaan sähkösopimuksesi yhdessä muiden sähköliittolaisten kanssa Porukassa.fi-alustalla! Kilpailutussivulle pääset tästä linkistä. Mukaan voit ilmoittautua
Torstaina 9.3. pidetyssä Sähkön hinta nyt ja tulevaisuudessa -seminaarissa keskusteltiin muun muassa sähkön tuotannosta ja siirrosta, sähkön hinnan vaikutuksesta kuluttajien
Sähköisen asiointimme painike löytyy nyt nettisivuiltamme vähempien klikkausten päästä. Enää sinun ei tarvitse etsiä sitä Liiton muut verkkopalvelut -valikosta, koska se
Vuoden luottamushenkilö -finalistit on valittu. Ehdolla ovat pääluottamusmies Juha Alatalo Vantaalta, pääluottamusmies Petri Pasanen Tuusulasta ja pääluottamusmies Viljami Rankio Turusta. Järjestöasiain johtokunta valitsi kolme ehdokasta finaaliin
SAK järjestää nuorille ammattiliittojensa jäsenille tarkoitetun risteilyn lauantaista sunnuntaihin 23.‒24. syyskuuta. Ikuinen vappu 2023 -nimen saanut risteily tehdään Viking Line XPRS:llä,
Taitaja2023:n semifinaaleihin osallistui 1 646 opiskelijaa eri puolelta Suomea, ja heistä 378 jatkaa finaaliin. Ammattitaidon Suomen mestaruuksista kisataan Espoossa 8.‒11.
Pasi Ylönen (edessä) luotsaa Sähköliiton energia-, ict- ja verkostoalan johtokuntaa, ja Arto Mäkinen (takana) on sen jäsen. Liiton puheenjohtaja Sauli
Järjestämme Sähkön hinta nyt ja tulevaisuudessa -energiaseminaarin torstaina 9. maaliskuuta kello 14‒16 toimitiloissamme Tampereella. Seminaarin aloittavat kolmen alansa asiantuntijan alustuspuheenvuorot: Miten tuotamme
Sähköliiton hallitus on tänään hyväksynyt liiton työtaistelukassan toimintaperiaatteisiin lisätäsmennyksiä. Kassasta maksetaan lakkoavustuksia jäsenille liiton päättämän lakon tai työnantajan toimeenpaneman työsulun
Osastot, olettehan huomanneet, että osastoilmoituksia voi toimittaa nettisivuillamme päivittyvälle Osastot toimivat -palstalle, vaikka seuraava Vasama-jäsenlehti ilmestyy toukokuun lopulla? Ilmoituksia voi jättää Ilmoita
Uudistettu yhteistoimintalaki on nyt ollut voimassa hieman yli vuoden. SAK:n päälakimies Timo Koskinen on kirjoittanut aiheesta erityisesti luottamushenkilöille tarkoitetun oppaan, joka on
SAK on viime vaalien tapaan avannut ehdokasgallerian osoitteessa eduskuntavaaligalleria.fi. Sieltä löydät yli 400 ehdokasta, jotka ovat sitoutuneet neljään palkansaajaa lähellä olevaa vaaliteemaan
Sähköistys- ja sähköasennusalan sekä energia-ICT-verkostoalan työehtosopimusneuvottelumme ovat käynnistymässä. Sähköistys- ja sähköasennusalalla on neuvoteltu työryhmässä koko talven ajan urakkatyömääräysten uudistamisesta. Neuvottelupäiviä
Seitsemän viikkoa eduskuntavaalien varsinaiseen vaalipäivään 2. huhtikuuta, ja saman verran Sähköliiton vaaliteemoja. Teemamme perusteluineen löydät Sähköliittolaiset äänessä -kampanjasivulta, ja ne näkyvät
Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Kaupan liiton hallinnot ovat eilisiltana hyväksyneet saavutetun neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseksi. Kaksivuotisen sopimuksen syntyminen peruutti PAMin ilmoittamat
Lahden Sähköalantyöntekijät ja Heinolan Sähkömiehet Ammattiosasto 80 järjestävät yhteisen tapahtuman Lahdessa lauantaina 4. maaliskuuta. Ohjelmassa on sopivasti järjestöasiaa, keskusteluja ja
Sähköliitto on antanut uuden lakkovaroituksen, joka koskee Broman Logistics Oy:n Keravan logistiikkakeskuksessa tehtäviä Sähköliiton energia-ICT-verkostoalan työehtosopimuksen alaisia töitä. Lakko alkaa ensi maanantaina 13.
Haku Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijäreserviin on auki, ja tekniikka-alan osaajista kaivataan erityisesti sähköalan ammattilaisten hakemuksia. Olisitko sinä valmis työskentelemään lyhytkestoisissa tehtävissä
Teollisuusliiton hallitus hyväksyi eilen sunnuntaina neuvottelutuloksen teknologiateollisuuden työntekijöiden uudeksi työehtosopimukseksi. Ratkaisun syntymistä edelsi viime viikolla kolmipäiväinen toimipaikkakohtainen lakko, jossa myös
Työministeri Tuula Haatainen on päättänyt siirtää Palvelualojen ammattiliitto PAMin maanantaina 6. helmikuuta alkavaksi ilmoitettua kaupan logistiikan lakkoa kahdella viikolla. Työministeri teki päätöksen valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran
Sähköliiton hallitus hyväksyi viime viikon kokouksessaan liiton työtaistelukassan toimintaperiaatteet. Hyväksyminen tuli ajankohtaiseksi, koska työtaistelukassan säännöt on kirjattu pykäläksi 16 liiton
Valmistunut oppilasjäsenemme, saat ensi viikolla robottipuhelun, mikäli numerosi on ajan tasalla jäsenrekisterissämme. Robotti soittaa sinulle tiistaina 7. helmikuuta kello 18
Ilmoittautumisaikaa perinteiseen luottamushenkilöseminaariimme on jatkettu 5. helmikuuta saakka, ja nyt oma osallistuminen kannattaa vahvistaa saman tien. Kutsut ilmoittautumisohjeineen on lähetetty
Sähköliitto on antanut lakkovaroituksen, joka koskee Broman Logistics Oy:n Keravan logistiikkakeskuksessa tehtäviä Sähköliiton energia-ICT-verkostoalan työehtosopimuksen alaisia töitä. Lakko alkaa maanantaina 6.
Sähköliitto on tänään jättänyt uuden, järjestyksessä kolmannen toimipaikkakohtaisen työtaisteluvaroituksen teollisuuteen. Kolmipäiväinen lakko alkaa keskiviikkona 15. helmikuuta ja päättyy perjantaina 17.
Sähköliitto, Sähkötekniset työnantajat STTA ry ja Palvelualojen työnantajat Palta ry ovat sopineet sähköistys- ja sähköasennusalan työehtosopimuksen irtisanomisajan muuttamisesta. Vuotta 2023 koskeva
Ensi kuun lopussa tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun työmarkkinoiden keskusjärjestöt tiedottivat päässeensä neuvottelutulokseen kilpailukykysopimuksesta. Vähänpä silloin työntekijäpuoli osasi aavistaa,
Teollisuusliitto on tänään iltapäivällä jättänyt uudet lakkovaroitukset Teknologiateollisuuden työnantajat ry:lle sekä Kemianteollisuus ry:lle. Sähköliiton hallinto kokoontuu vielä tänä iltana tekemään omia
Sähköliitto on tänä iltana jättänyt uuden työtaisteluvaroituksen, joka koskee tämän uutisen lopussa listattuja työpaikkoja 8.‒10. helmikuuta. Lakon piirissä ovat kyseisillä
Majoitusvarauksia 4.–6. elokuuta pidettäville Volttipäiville Turussa on voinut tehdä jo jonkin aikaa, ja nyt on oikea hetki ilmoittautua myös saaristoristeilylle,
Viime vuonna lanseerasimme työttömille jäsenillemme suunnatut maksuttomat sähkötyöturvallisuus- ja työturvallisuuskorttikoulutukset, tänä vuonna työllistymismahdollisuuksia lisäävät koulutuksemme laajenevat! Edellä mainittujen lisäksi voit päivittää
Tiistaina annettua teollisuuden työtaisteluvaroitusta ja ylityökieltoa koskevat tarkemmat ohjeet jäsenille kysymys‒vastaus-muodossa on nyt päivitetty Neuvottelu-uutiset-osioomme. Q & A vastaa muun muassa kysymyksiin
Teollisuusliitto on tänään ilmoittanut työtaistelutoimista neuvottelujen päätyttyä eilen tuloksettomina Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n kanssa. Sähköliiton hallinto kokoontuu vielä tänä iltana käsittelemään asiaa.
Sähköliiton hallitus on tänään päättänyt työnseisauksesta tämän uutisen lopussa listatuilla teollisuuden työpaikoilla 1.‒3. helmikuuta. Seisaus koskee kyseisillä työpaikoilla työskenteleviä Sähköliiton
Verkkosivumme täyttävät viisi vuotta, ja ensi vuonna niitä on tarkoitus uudistaa. Nyt sinulla on mahdollisuus sivujen käyttäjänä kertoa, mikä nykyisillä
Viime kesän Volttipäiviltä tuttu Virkistyshotelli Yyteri Porissa tarjoaa tänä vuonna sähköliittolaisille 20 prosentin alennuksen standard-huoneista ja normaalihintaisista majoituspaketeista. Etu ei koske
Eläkeläisjäsenemme, unohtuiko Vasaman tilaus syksyllä tekstiviestikanavan ollessa auki? Nyt lehden pystyy tilaamaan myös kesken vuotta sähköisessä asiointipalvelussamme. Kun kirjaudut sähköiseen asiointipalveluumme, omissa tiedoissasi
Sähköliiton työehtosopimusneuvottelut ovat käynnistyneet, ja olemme avanneet niiden seuraamista varten oman Neuvottelut 2023 -osion nettisivuillemme. Sieltä löydät kaiken oleellisen ja ajankohtaisen tiedon
Kiinnostavatko kevään eduskuntavaalit? SAK:n ja jäsenliittojen yhteisen eduskuntavaalien äänestysaktivointikampanjan starttitilaisuus järjestetään 10. helmikuuta Helsingissä Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6.
Sähköliiton jäsenkalenterin tilannut sopimusalajäsen, kalenteri postitetaan sinulle tammikuussa. Kalenteri on lähtenyt painoon tavallista myöhemmin sisältöön vaikuttaneiden loppuvuoden päivitysten takia. Muun
Sähköliiton jäsenmaksu on ensi vuonnakin yhtä helppo laskea kuin tänä vuonna: maksu säilyy yhdessä prosentissa jäsenen veronalaisesta tulosta. Sähköliiton edustajisto
Sähköliitto, Sähkötekniset työnantajat STTA ry ja Palvelualojen työnantajat Palta ry ovat loppuvuoden aikana käyneet keskusteluita sähköistys- ja sähköasennusalan työehtosopimuksen 2022‒2024
Vuonna 1957 ensimmäistä kertaa ilmestynyt Vasama-jäsenlehti ilmestyy ensi vuonna neljä kertaa. Varsinkin osastojen tiedottamisesta vastaavat, kirjatkaa ilmestymis- ja aineistopäivät ylös,
Mitä aikaisemmassa vaiheessa osastonne ilmoittautuu Sähköliiton ammattiosastojen väliseen salibandyturnaukseen, sitä edullisempi on joukkueenne osallistumismaksu. Järjestyksessä jo seitsemäs turnaus pelataan 29. huhtikuuta Hi5
Jäsenrekisterimme puhelinpalvelun aukioloajat muuttuvat vuodenvaihteessa. Ensi vuonna palvelemme sinua numerossa 03 252 0400 seuraavasti: ma klo 9–12 ti klo 12–14
Sähköliiton puhelinpalvelut sulkeutuvat aatonaattona perjantaina 23. joulukuuta kello 14. Seuraavan kerran palvelemme tiistaina 27. joulukuuta normaalien aikataulujen mukaisesti.
Sähköliiton hallitus oli yksimielisesti SAK:laisten liittojen yhteistyön tiivistämisen kannalla kokouksessaan torstaina. SAK:n hallitus esitti alkuviikosta, että jäsenliitot lisäisivät keskinäistä koordinaatiotaan
Kuluttajien edunvalvontajärjestö siihen jo pystyi, kuluttajien oikeuksia valvomaan tarkoitettu viranomainen ei vieläkään. Kuluttajaliitto linjasi alkuviikosta, että sähköyhtiöiden tulisi asettaa itselleen
Muistathan, että etsimme jälleen Vuoden luottamushenkilöä? Ehdotuksia voi jättää joulukuun loppuun saakka lomakkeella, jolle pääset myös nettisivujemme etusivulla olevan Liiton muut verkkopalvelut -valikosta.
SAK:laiset ammattiliitot ovat päättäneet tiivistää yhteistyötä työehtosopimusneuvottelukierroksella. Taustalla on neuvottelusuma, joka näyttää seisovan niin kauan kuin teknologiateollisuuden neuvottelupöydässä ei löydy
Valtioneuvosto antoi eilen kriittiset sähkönkäyttöpaikat määrittävän asetuksen, joka tulee voimaan tänään. Asetuksella säädetään sähkönkäyttöpaikkojen kriittisyysluokittelusta erilaisissa häiriö-, sähköpula- ja kriisitilanteissa,
Olemme tänäkin vuonna lahjoittaneet joulutervehdysvarat Hyvä Joulumieli -keräykseen, jonka tuotolla hankitaan 70 euron ruokalahjakortteja kotimaan vähävaraisille lapsiperheille. Apua saa 21 000
Verohallinnon tilastojen mukaan yli kaksi miljoonaa suomalaista vähensi verotuksessaan työmarkkinajärjestöjen tai työttömyyskassojen jäsenmaksuja viime vuonna. Määrä on lähes 100 000 henkilöä
Parkanolainen Sähkösuomilammi Oy palkittiin eilen Vuoden 2022 sähköurakoitsijana Sähköurakoitsijapäivillä. Palkittu on perheyritys, jonka perustivat vuonna 1981 kolme veljestä: Martti, Erkki ja Harri Suomilammi. Sähkö- ja
Kainuun Sähkötyöntekijäin Ammattiosasto ry:n puheenjohtaja Emma Hyvönen on tänään palkittu Duunari-stipendillä SAK:n edustajiston kokouksessa. 750 euron Duunari-stipendin kriteereissä painotetaan ammattiylpeyttä, oman alan
SAK:n edustajiston jäsen Jari Virtanen Heinolasta kiinnitti puheenvuorossaan ensimmäisenä kokouspäivänä huomion energiaan, kuten sähköliittolaiselle sopii. Hän kiitti maan hallitusta siitä, että se
Viime viikon lopulla syyskokoukseensa kokoontunut Sähköliiton edustajisto uudisti liiton sääntöjä. Miten sääntöuudistus vaikuttaa liiton toimintaan? Suurin uudistus koskenee edustajiston vaaleja.
Ei kiitos työnantajapuolen esittämille nolla-pilkku-jonkin prosentin korotuksille ja kertaerille. Näillä esityksillä ei kurota hinta- ja ansiotason välistä kuilua umpeen. Kuluvanakin
Sähköliiton jäsenmaksu on ensi vuonnakin yhtä helppo laskea kuin tänä vuonna: maksu säilyy yhdessä prosentissa jäsenen veronalaisesta tulosta. Sähköliiton edustajisto
Urakkalaskennan osaajaksi omaan tahtiin vaikka kotisohvalta käsin? On se mahdollista! Sähköistys- ja sähköasennusalalla työskentelevä jäsenemme, jos olet jo suorittanut perustiedot antavan
Näin parillisen vuoden syksynä on jälleen aika valita luottamusmiehet työpaikoilla ja toimittaa tarvittavat ilmoitukset työnantajalle ja ammattiosastoon sekä tietysti Sähköliittoon.
Osasto- ja aluetoiminnan uudelleenorganisointihankkeemme kahdella pilottialueella on täyttänyt vuoden! Varsinais-Suomen ja Keski-Suomi/Savo-Karjalan alueiden osastot ovat viime syksystä lähtien kasvattaneet asiantuntemustaan
Sähköliiton seitsemännen ammattiosastojen välisen salibandyturnauksen järjestelyistä vastaa ensi vuonna Järvenpään Sähköalantyöntekijät ry. Liiton säbämestaruus ratkeaa lauantaina 29. huhtikuuta eli vappuaaton
Syyskuulta peruuntunut urakkatöiden laskemiseen keskittyvä sähköistys- ja sähköasennusalan TES-kurssi Kajaanissa on saanut uuden ajankohdan: se järjestetään lauantaina 26. marraskuuta Sokos
SAK:n tänään alkaneessa kaksipäiväisessä edustajiston kokouksessa puheenjohtaja Jarkko Eloranta ehdottaa ostovoimasopimusta, jolla työnantajat tulisivat vastaan sivukuluissa samalla tavalla kuin työntekijäpuoli teki kilpailukykysopimuksessa. Nopeasti
Sähköliiton ammattiosastoilla on nyt mahdollisuus lähettää jäsenilleen tekstiviestejä sähköisen asiointipalvelumme kautta. Siksi on aina vain tärkeämpää, että yhteystietosi ovat ajan
Sähköliiton Vuoden luottamushenkilö, järjestyksessä jo viides laatuaan, valitaan ensi vuonna. Nyt on aika esittää omaa ehdokastasi mukaan! Ehdotuksia voit tehdä
Lokakuun lopussa pidettävien työsuojelupäiviemme ilmoittautumisaikaa on jatkettu 14. lokakuuta saakka. Ilmoittaudu sinäkin nyt mukaan Hämeenlinnassa Scandic Aulangolla 28.‒29. lokakuuta järjestettävään
Suomi rakentaa energia-alan tulevaisuuttaan päästöttömien tuotantomuotojen, erityisesti tuulivoiman, varaan. Tämän vuoden loppuun mennessä tuulivoiman kokonaiskapasiteetti ylittää jo 5 000 megawattia.
SAK ehdottaa työelämään Osa-aikarahaa, joka antaisi 60 vuotta täyttäneille mahdollisuuden siirtyä määräaikaisesti 80 prosentin työaikaan. Uudistus koskisi niitä kokopäivätyötä tekeviä,
Sähköliiton lomapaikkojen ensi vuoden varausjärjestelmä avautuu maanantaina 3. lokakuuta kello 8. Kaarniemen varauslistassa on aivan uusi kohta, sähkösauna. Linkki vie
Vakuutuskumppanimme Turva järjestää ensi viikon keskiviikkona 5. lokakuuta kahdellatoista toimistollaan erityisesti ammattiliittojen seniorijäsenille suunnatun Senioripäivän. Ohjelmassa on muun muassa kahvitarjoilu, kampanjatarjous
Pohjoismainen energiayhtiö St1 on Sähköliiton uusi yhteistyökumppani. Kumppanuuden myötä saat tankkausalennusta St1- ja Shell-asemilla Suomessa. Alennus vaihtelee ajankohdan ja aseman
Ammattiosastot yhdessä 2.0 -koulutuksemme muutti muotoaan kolmen tunnin hybridiksi, ja nyt osallistuminen on entistäkin helpompaa! Tule Teamsiin tai toimistollemme Tampereelle lauantaina
Sähköliiton omien lomapaikkojen varausjärjestelmä avautuu maanantaina 3. lokakuuta kello 8. Varattaviksi tulevat niin haluamasi mittaiset lomat liiton omassa lomapaikassa Kotkan
Ammattijärjestöt ja työnantajat kehottavat jäseniään liittymään 10. lokakuuta käynnistyvään kansalliseen Astetta alemmas -kampanjaan. Työmarkkinakeskusjärjestöjen mukaan yritysten ja muiden organisaatioiden on tärkeää tarttua
Sähköliiton puhelurobotti soittaa keskiviikkona 21.syyskuuta vuosina 2020–2021 valmistuneille oppilasjäsenille. Jos kuulut kohderyhmään, saat ensin tiistaina tekstiviestin ja seuraavana päivänä robottipuhelun.
Taas on tullut aika… sopimusalajäsenille tilata ensi vuoden jäsenkalenteri ja eläkeläisjäsenille tilata ensi vuoden Vasama-lehdet. Kanavat ovat auki lokakuun loppuun
SAK:n perinteinen keskustelutapahtuma Tulevaisuus tänään järjestetään useamman verkossa vietetyn vuoden jälkeen livetilaisuutena lauantaina 8. lokakuuta. Paikkana on Sokos Hotel Tripla. Päivän aiheina
Nyt on aika ehdottaa nuorta osaaja Duunari-stipendin saajaksi. SAK myöntä 750 euron suuruisen stipendin kahdelle SAK:laisen liiton jäsenelle, jotka ovat omalla
Yhteistyökumppanimme Henkivakuutusyhtiö Kaleva tarjoaa ensimmäisen kuukauden veloituksetta, kun hankit henkivakuutuksen syyskuun loppuun mennessä. Erikoisedun pääset hyödyntämään, kun käytät kampanjakoodia ETUKUUKAUSI.
Hallituksen ensi vuoden talousarvioesityksessä sähkön arvonlisäveroa ollaan laskemassa 24 prosentista 10 prosenttiin. Alennettu vero olisi käytössä joulu-huhtikuussa. Valtiovarainministeriö on laskenut,
Ukrainan kansallispäivän jälkeisenä päivänä 25. elokuuta kokoontunut Sähköliiton hallitus päätti tukea Ukrainaa Suomen Punaisen Ristin kautta. Olemme tehneet SPR:lle 2
Haemme koulutusvastaavaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Koulutusvastaavana vastaat Sähköliiton koulutustoiminnan kokonaisuudesta. Tehtävässä pääset laajasti vaikuttamaan liiton koulutusrakenteen uudistamiseen, kehittämiseen ja
Sähkön hinnan kilpailuttaminen ei auta inflaation runtelemassa nykytilanteessa: kaikki yhtiöt tarjoavat sähköä suunnilleen samaan hintaan. Määräaikaisissa sopimuksissakin kilowattitunnin hinta liikkuu
Tänään Ukrainan kansallispäivänä on kulunut puoli vuotta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Työmarkkinoiden keskusjärjestöt SAK ja EK ovat sopineet lahjoittavansa yhdessä 40 000
Sähköliitto on mukana EuroSafety-messuilla 13.‒15. syyskuuta. Pohjoismaiden laajimmat henkilönsuojainalan messut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Messunurkkauksemme on SAK:n osaston yhteydessä,
Työväen Sivistysliitto TSL tarjoaa jälleen maksutonta digitaito-opetusta niin työttömille, työssäkäyville kuin lomautetuillekin. Ensimmäinen Osaamisen ohjaksissa -koulutus alkaa jo ensi viikon
Haemme Tampereelle Sähköliiton keskustoimistoon teknistä asiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Teknisen asiantuntijan tehtäviin kuuluvat mm. kokous- ja tapahtumajärjestelyt luottamushenkilörekisterin ylläpito
Kuva on vuoden 2020 messuilta. Kuva: Anne Kalliola Sähkö Valo Tele Av 2022 -messut järjestetään 7.‒9. syyskuuta Jyväskylän Paviljongissa. Kolmen
Sähköliiton tutut kaksipäiväiset työsuojelupäivät saavat tänä syksynä lisää konkretiaa, kun osallistujilla on mahdollisuus harjoitella vaarojen tunnistamista virtuaalitodellisuudessa VR-lasien avulla. Työsuojelupäivät
Uudeksi valtakunnansovittelijaksi kesäkuussa nimitetty Anu Sajavaara aloittaa tehtävässään tänään. Hänen nelivuotiskautensa päättyy 5. elokuuta 2026. Anu Sajavaara on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti, ja
Sähköliiton hallitus on tänään hyväksynyt valtakunnansovittelijan johdolla eilen saavutetun neuvottelutuloksen Puolustuskiinteistöjä koskevassa kiistassa. Työtaistelu ja tukitoimet, joita työ- ja elinkeinoministeriö
Sähkö- ja automaatioalan opiskelijat ovat hyvin perillä sähkö- ja työturvallisuusasioista sekä alan työmenetelmistä ja hallitsevat yhteistyötaidot. Lisäksi perustutkinto-opiskelijat ovat vahvoilla etenkin
Sähköliitto ja Puolustuskiinteistöt ovat saavuttaneet valtakunnansovittelijan johdolla neuvottelutuloksen työriidassa. Sähköliiton hallinto käsittelee asiaa huomenna keskiviikkona. Mikäli osapuolet hyväksyvät neuvottelutuloksen, 13.
Työministeri Tuula Haatainen on ilmoittanut työ- ja elinkeinoministeriön siirtävän Sähköliiton Puolustuskiinteistöt-liikelaitosta koskevaa työnseisausta kahdella viikolla. Lakon ja tukitoimien oli määrä alkaa maanantaina
Ammattitaidon SM-kilpailun Taitaja2022:n finaalit kisattiin eilen torstaina Porissa. Sähköliitto oli sähköasennus- ja automaatioasennuslajien palkintokumppani. Ensiksi mainitun voiton vei Onni Lehtonen ja jälkimmäisen Aapo
Sähköliiton edustajiston kevätkokous on päättynyt julkilausumaan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on mullistanut nopeasti energiatilanteemme näkymät. Fennovoima purki Hanhikiven ydinvoimalan laitetoimitussopimuksen venäläisen
Sähköliitto on tänään jättänyt työtaisteluvaroituksen valtion liikelaitokselle Puolustuskiinteistöille. Mikäli ratkaisua ei löydy, kuukauden kestävä työtaistelu alkaa 30. toukokuuta. Se koskee
Puolustusministeriön ja Sähköliiton välillä on allekirjoitettu työehtosopimuspöytäkirja, joka koskee Puolustusvoimien palveluksessa olevia sähköasentajia. Asentajien palkkauksessa noudatetaan kesäkuun alusta lähtien siviilivirkamiesten palkkausjärjestelmää,
Haemme palvelukseemme Tampereen keskustoimistolle teknistä asiantuntijaa, jonka keskeisinä tehtävinä ovat Sähköliiton toimistopalveluihin liittyvät tehtävät. Tehtävä koostuu muun muassa tiimin kokous- ja
Tarpeettoman pitkä ja monella tavalla haastava työmarkkinakierros alkaa olla myös teollisuuden ja erityisalojen osalta paketoitu. Sopimuspöydissä on neuvoteltu syksystä lähtien
Sähköposti vasamalehti@sahkoliitto.fi
Viestintäasiantuntija,
Vastaava toimittaja
Järvenpää Minna
minna.jarvenpaa@sahkoliitto.fi
You are currently viewing a placeholder content from Instagram. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More Information