← Takaisin Sähköliiton sivuille

Search
Close this search box.

Edustajiston julkilausuma: Tässä ajassa on kysyntää kahdelle kovalle y:lle, yhtenäisyydelle ja yhteisöllisyydelle

Kun yli 60 Sähköliiton edustajiston jäsentä kokoontuu päättämään sähköalan ammattilaisten yhteisistä asioista, se, jos mikä, on yhteisöllistä. Yhteisöllisyyden sanotaan muodostuvan keskinäisestä vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta, yhdessä tekemisestä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Täällä sähköliittolaiset voivat tuntea kuuluvansa yhteisöön, joka on rakentunut yhteisen alan, yhteisten kokemusten ja yhteisen hyvän ympärille.

Toivottavasti meillä kaikilla on useampia ryhmiä, joissa tuntea yhteisöllisyyttä: perhepiiri, työpaikka, luottamustehtävä, harrastukset… Jos et tunne kuuluvasi mihinkään, olet henkisesti yksin.

Edustajistomme toteuttaa myös yhtenäisyyden periaatetta. Omat mielihalut on ohitettava isomman asian, sähköalan ammattilaisten yhteisen hyvän vuoksi. On jätettävä erimielisyydet taakse ja nähtävä metsä puilta. On toimittava yhdessä sen eteen, että heikommassa asemassa olevienkin kollegojen asiat tulevat kuntoon. Yhteisöllisyys ja yhtenäisyys puolustavat heikompia. Kun olemme yhtenäisiä, meitä on syytä kuunnella laajemminkin.

Miksi korostamme näiden kahden y:n merkitystä juuri nyt? Aika on sellainen, että pari äänekästä tyytymätöntä voi vesittää isonkin työyhteisön yhteisen hyvän toteutumisen. Rintamasta lipeäjä antaa vastapuolelle mahdollisuuden ohittaa loput. Työelämän tasolla tämä tietää pahimmillaan sitä, että jos vain toista osapuolta kuunnellaan, vaivalla rakennettu romuttuu.

Tässä ajassa yhteisöllisyyttä ja yhtenäisyyttä tarvitaan yksityiselämän lisäksi työpaikoilla, järjestökentässä ja työmarkkinoilla, jotta paras mahdollinen voi tapahtua.

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue seuraavaksi