← Takaisin Sähköliiton sivuille

Vuoden luottamushenkilö -finalistit esittäytyvät

Sähköliiton viides Vuoden luottamushenkilö valitaan luottamushenkilöseminaarissamme 21. huhtikuuta. Kolme finalistia valikoituivat loppukilpailuun ensin jäsenten ehdotusten ja sitten järjestöasiain johtokunnan tekemän anonyymin valinnan kautta. Lue, mitä he vastaavat kymmeneen kysymykseen!

Juha Alatalo, pääluottamusmies, Are Oy Pääkaupunkiseutu

Miltä valinta luottamustehtävään aikanaan tuntui?

‒ Olin ehtinyt tutustua luottamusmiestehtäviin ja opiskella niitä muutamia vuosia varapääluottamusmiehenä pääluottamusmiehen ”opissa”. Aika lailla oli siis tiedossa, mitä pääluottamusmiehen tehtävät toisivat tullessaan.

Mitkä luonteenpiirteesi ovat hyödyksi tehtävässäsi?

‒ Rauhallisuus sekä se, että kuuntelen työntekijöitä ja olen kiinnostunut heidän asioistaan ja hyvinvoinnistaan.

Mikä on ollut parasta luottamustehtävässäsi?

‒ Asentajien auttaminen ja tukeminen sekä yhteisten asioiden hoitaminen.

Mikä on ollut tiukin paikka?

‒ Ei ehkä tiukin paikka, mutta yksi tapaus harmittaa vieläkin: Eräästä riita-asiasta oli neuvoteltu jonkin aikaa, ja jopa työnantajan edustaja oli sitä mieltä, että asiassa oli toimittu hätiköiden. Sopimukseen ei silti päästy, joten erimielisyysmuistio vietiin liittoon, josta se eteni oikeuteen. Huonostihan sinä kävi, sillä oikeus hylkäsi vaateemme. No, tästä oppi sen, että vaikka asia näyttäisi selvältä ja voitto ainoalta mahdolliselta ratkaisulta, riittää, jos yksikin on eri mieltä, jos hän sattuu olemaan tuomari…

Miten varmistat, että tieto kulkee työpaikallasi?

‒ Pyrin käymään työnantajamme työmailla säännöllisesti. Tieto kulkee myös tekstiviestien, sähköpostin ja WhatsAppin avulla.

Miten hoidat jäsenhankintaa työpaikallasi?

‒ Keinot ovat samat kuin edellisessä vastauksessa: työmaakäyntien, tekstiviestien, sähköpostin ja WhatsAppin avulla.

Kuinka pidät itsesi ajan tasalla työelämään liittyvissä asioissa?

‒ Osallistun erilaisiin koulutuksiin ja kursseille sekä seuraan Sähköliiton ja oman osastoni tiedotuskanavia.

Mistä saat voimaa työhösi?

‒ Perheen, ystävien ja tietysti työkavereiden tuki auttavat jaksamaan. Lomailu välillä lataa akkuja.

Mikä on parasta Sähköliitossa?

‒ Se on sopivan kokoinen jäsenten asialla oleva liitto, josta on aina saanut apua, kun sitä on tarvinnut.

Millaisissa tilanteissa olet aiemmin itse tarvinnut ja käyttänyt luottamushenkilön apua?

‒ Työmaasopimusasioissa silloin nuorempana…Juhasta sanottua: Hän hoitaa työehtosopimus- ja työsuojeluasiat erinomaisesti monen vuoden kokemuksella. Hänen neuvottelutaitonsa ovat hyvät hänen asiantietämyksensä takia. Palkkasaatavat olisivat jääneet saamatta ilman hänen TES-tietämystään. Hän on todella sitoutunut ammattiyhdistysasioihin, häneltä löytyy aina aikaa niihin, ja lisäksi hän yrittää innostaa nuoria mukaan toimintaan. Hän toimii aktiivisesti osastossa ja liiton hallinnossa.

Petri Pasanen, pääluottamusmies, Caverion Suomi Oy Helsinki

Miltä valinta luottamustehtävään aikanaan tuntui?

‒ Ajattelin, että tekemällä kaikki hoituu. Tiesin, että apua ja neuvoja saa kyllä.

Mitkä luonteenpiirteesi ovat hyödyksi tehtävässäsi?

‒ Olen ilmeisesti helposti lähestyttävä ja haluan auttaa muita.

Mikä on ollut parasta luottamustehtävässäsi?

‒ Olen oppinut paljon uusia asioita koulutuksissa ja tutustunut ihmisiin, jotka haastavat miettimään omia käsityksiäni työstä, elämästä ja itsestäni. Kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää tai kuulostaa.

Mikä on ollut tiukin paikka?

‒ Moni seikka vaikuttaa oman työn onnistumisen mittaamiseen. Tiukimmalta tuntuu, jos ei ole pystynyt selvittämään jotain asiaa tai auttamaan työkaveria ongelmatilanteessa.

Miten varmistat, että tieto kulkee työpaikallasi?

‒ Helpoin ja paras tapa on mielestäni tavata kasvokkain. Tapaamiset työhuonekunnan ja yrityksen vapaa-ajan tapahtumissa ovat myös toimineet hyvin. Nopea ja helppo tapa on tiedottaa perinteisin viestintävälinein, mutta ne eivät useinkaan tavoita kaikkia.

Miten hoidat jäsenhankintaa työpaikallasi?

‒ Haastattelen uudet asentajat ja kerron Sähköliiton jäsenyydestä ja sen eduista. Pidän myös yllä keskustelua asiasta.

Kuinka pidät itsesi ajan tasalla työelämään liittyvissä asioissa?

‒ Oma osastoni tarjoaa siihen hyvät mahdollisuudet tapaamisissa ja kokouksissa. Liiton kurssit auttavat päivittämään tietoja, ja luen myös työelämäartikkeleita eri lähteistä. Verkostoitumisella on todella iso merkitys ajan tasalla pysymisessä.

Mistä saat voimaa työhösi?

‒ Välillä pitää saada ajatukset irti työelämästä. Harrastukset auttavat, ovat ne sitten liikuntaa, kulttuuria tai lukemista.

Mikä on parasta Sähköliitossa?

‒ Helposti lähestyttävä henkilöstö. Kun apua on tarvinnut, sitä on yleensä nopeasti saanut.

Millaisissa tilanteissa olet aiemmin itse tarvinnut ja käyttänyt luottamushenkilön apua?

‒ Työmaiden laskennassa, matka-ajan korvauksissa, koulutuksissa, yleensäkin työehtosopimukseen liittyvissä asioissa. Auttamisen kulttuuri on jäänyt tapauksista mieleen.Petristä sanottua:Hän on osallistunut erittäin aktiivisesti muun muassa Kiljavan opiston kursseille, ja hän on mukana luottamushenkilöiden työnohjausryhmässä. Jos jokin asia häntä jää mietityttämään, hän ottaa siitä varmasti selvää. Hän on rauhallinen keskustelija, ja hänen väitteensä perustuvat aina selvitettyyn faktatietoon. Hän auttaa paljon muitakin yrityksen työryhmiä esimerkiksi urakkalaskennassa. Hän on aina valmis auttamaan muita ja huomioi hyvin kanssaihmiset. Hän harrastaa urheilua mutta on aina, kun mahdollista, ammattiyhdistystoiminnan käytettävissä. Hän toimii aktiivisesti osastossa ja liiton hallinnossa.

Viljami Rankio, pääluottamusmies, Sähkötiimi IL Oy

Miltä valinta luottamustehtävään aikanaan tuntui?

‒ Olin erittäin tyytyväinen, sillä tiesin jo ehdolle asettuessani, että työpaikassamme on hyvä yhteishenki.

Mitkä luonteenpiirteesi ovat hyödyksi tehtävässäsi?

‒ Halu auttaa: olla helposti lähestyttävä, tiedottaa aktiivisesti ja selvittää uudet asiat tarkoin ennen neuvotteluja. Olen itse aikaisemmissa työpaikoissa kokenut vääryyttä, kun en ole tiennyt kaikkia asioita enkä ole kehdannut kysyä. 

Mikä on ollut parasta luottamustehtävässäsi?

‒ Työntekijöiden auttaminen ja työhyvinvoinnin paraneminen.

Mikä on ollut tiukin paikka?

‒ Kiky-neuvottelut, joiden lopputulos palveli yritystä ja työntekijöitä huomattavasti paremmin kuin työnantajan esittämä pekkasten vähentäminen.

Miten varmistat, että tieto kulkee työpaikallasi?

‒ Suurin osa väärinymmärryksistä johtuu disinformaatiosta ja tietämättömyydestä. Jaan mahdollisimman reaaliaikaista ja yksityiskohtaista tietoa.

Miten hoidat jäsenhankintaa työpaikallasi?

‒ Kerron uusille työntekijöille yrityksen tavoista ja Sähköliitosta. Lopuksi täytämme liittymislomakkeen. Kontaktoin myös vuokratyöntekijät, koska heillä asiat ovat yleensä huonommin kuin työntekijöillämme. 

Kuinka pidät itsesi ajan tasalla työelämään liittyvissä asioissa?

‒ Meillä Turussa on hyvin toimiva ammattiosasto talotekniikkajaostoineen. Kokouksista ja osastotoimitsija Hannu Raumalta saan ajantasaista tietoa ja asiantuntevaa apua.

Mistä saat voimaa työhösi?

‒ En pidä tehtävää kauhean kuormittavana. Ehkä reserviläistoiminta ja kouluttaminen on tuonut tietynlaista itsevarmuutta tekemiseeni.

Mikä on parasta Sähköliitossa?

‒ Asiantuntevat toimihenkilöt. Sähköistys- ja sähköasennusalan työehtosopimus on erittäin hyvä ja oikeudenmukainen. 

Millaisissa tilanteissa olet aiemmin itse tarvinnut ja käyttänyt luottamushenkilön apua?

‒ Työsuojeluvaltuutetullamme Petri Laaksolla on vähintään yhtä suuri rooli yrityksessä kuin minullakin. Osallistumme neuvotteluihin tavallisesti yhdessä, jolloin keskinäinen tukemme korostuu.Viljamista sanottua:Hänen toimintansa on todella osaavaa, hän ottaa aina asioista selvää ja opastaa, kuinka pitää toimia. Hän tuntee tessin todella hyvin. Hän on myös opastanut työnantajaa, kuinka pitää toimia, ja pystyy tarvittaessa olemaan myös tiukkana. Hän sai meille loistavan kiky-sopimuksen ja on neuvotellut usealle työmaalle hyvän lopputuloksen. Hän on aktiivinen liiton asioissa ja osallistuu monella tavalla. Moni voisi ottaa mallia hänestä. Hän toimii aktiivisesti osastossa.

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue seuraavaksi

Arvostele uudet sivumme lyhyessä kyselyssä!