← Takaisin Sähköliiton sivuille

Search
Close this search box.

SAK:laiset liitot aloittavat poliittiset lakot maanantaina

Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti kertoi uusista työtaistelutoimista yhdessä muiden liittopuheenjohtajien kanssa. Kuva: SAK

SAK:laiset ammattiliitot aloittavat vientiin ja tuontiin kohdistuvat poliittiset lakot maanantaina 11. maaliskuuta lähtien. Ne kestävät tässä vaiheessa kaksi viikkoa ja vaikuttavat satamissa ja raiteilla sekä suurissa teollisuuslaitoksissa ja jakeluterminaaleissa.

Sähköliiton ohella lakoissa ovat mukana Teollisuusliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Rakennusliitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM. Lakkojen piirissä on noin 7 000 työntekijää. Lakkokohteet ilmoitetaan liittojen noudattamien ilmoitusvelvollisuuksien mukaisesti. Sähköliitto ilmoittaa myöhemmin tänään omista toimistaan.

Myös muut SAK:laiset liitot osoittavat solidaarisuutta osallistumalla taloudelliseen taakanjakoon. Muista mahdollisista tukitoimista liitot ilmoittavat erikseen.

– Haluamme varmistaa, ettei toimista ole haittaa terveydelle tai turvallisuudelle. Olen ollut yhteydessä Huoltovarmuuskeskukseen ja pyytänyt olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos ongelmia ilmenee. Tämä koskee myös muita viranomaisia, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Liitot ovat valmiita keskeyttämään toimet, jos hallituksella on valmiutta pehmentää ja tasapainottaa heikennysesityksiään.

SAK teetti helmikuun loppupuolella jäsenliittojensa jäsenten keskuudessa tekstiviestikyselyn työelämän heikennyksiä vastustavien lakkojen järjestämisestä. 7 598 vastanneesta 81 prosenttia vastasi kannattavansa lakkojen järjestämistä. 15 prosenttia ei kannattanut, ja 4 prosenttia ei osannut sanoa. Kyselyn toteutti Verian.

– Me teemme tämän puolustaaksemme kaikkien työntekijöiden etuja ja oikeuksia, mutta haluamme samalla varmistaa, että suomalainen työelämä on reilu ja tasapuolinen myös tuleville sukupolville. Sellainen, jossa työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa omiin työehtoihinsa ja -oloihinsa, Eloranta toteaa.

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue seuraavaksi