← Takaisin Sähköliiton sivuille

Search
Close this search box.

Työelämäämme uhkaava ”Suomen malli” hämmensi pohjoismaisia vieraita

‒ Kiitos tästä pelottavasta esityksestä.

Näin hämmentävää palautetta sai Sähköliiton kunniapuheenjohtaja, kansanedustaja Lauri Lyly Pohjoismaisten sähköliittojen federaation eli NEFin kokousedustajilta tiistaina. Kommentti selittyy asiayhteydellä: hänen puheenvuoronsa käsitteli tilannetta suomalaisilla työmarkkinoilla. Pelottavana kuulijat pitivät tilannetta sekä suomalaisten työntekijöiden kannalta että siltä kantilta, että meillä suunnitellut ”uudistukset” leviävät myös naapurimaihin.

‒ Jotakin samansuuntaista on jo näkyvissä meillä Islannissa. Ovatkohan suunnitelmat samanlaisia? Pohjoismaiden tulee pitää yhtä työmarkkinakysymyksissä, pohti Rafidnadarsamband Islands RSI:n puheenjohtaja Kristján Snæbjarnarson.

Kuvaavaa on, että työmarkkinamuutoksia on perusteltu ns. pohjoismaisella mallilla, ja Lylyn kuulijakunnassa oli ammattiliittojen edustajia kaikista Pohjoismaista: Islannin liiton lisäksi norjalaisesta El og IT:stä, ruotsalaisesta Svenska Elektrikerförbundet SEFistä ja tanskalaisesta Dansk El-forbund DEFistä.

‒ Pohjoismainen malli ei tarkoita sitä, että ihmisten turvaa heikennetään. Jos pohjoismaista mallia halutaan, miksi ei sitten oteta käyttöön esimerkiksi Ruotsissa käytössä olevaa henkilöstön myötämääräämisoikeutta pienemmissäkin yrityksissä? Tein joulun alla siitä ja palkansaajapuolen tulkintaetuoikeudesta lakialoitteet eduskunnalle.

Työvoimavajetta ei paikata lopettamalla aikuiskoulutustuki

Norjan El og IT:n kehitysosastolla työskentelevä toimitsija Are Solli kummasteli varsinkin Suomen hallituksen aikuiskoulutustuen lopettamissuunnitelmaa. Tuki on määrä lakkauttaa elokuussa.

‒ Pohjoismaissa on työvoimavajetta tietyillä aloilla! Millä perusteluilla Suomen hallitus on tällaista tekemässä? On pelottavaa, miten helppoa on muutamassa vuodessa repiä alas se, mitä on aiemmin saavutettu, hän sanoi.

DEF:n varapuheenjohtaja Christian Rosenkvist Elgaard mainitsi, että myös Tanskassa hallitus on viime aikoina pyrkinyt sekaantumaan työmarkkina-asioihin, ja halusi tietää, miten palkansaajapuoli on Suomessa osallistettu työelämää koskevien muutoksien valmisteluihin. Siihen Lauri Lylyn oli helppo vastata: palkansaajapuoli kelpasi työryhmään äänettömäksi yhtiömieheksi, jonka näkökulmia ei ollut tarpeen ottaa huomioon.

 

‒ Kuin ottaisi jääkiekkojoukkueelta maalivahdin pois, että toinen joukkue pärjäisi paremmin, Lauri Lyly (vas.) havainnollisti työmarkkinatilannettamme muun muassa norjalaiselle Are Sollille.

”Blue Friday” -uutinen kantautui naapurimaihinkin

Jos jo työmarkkinakysymyksissä peräänkuulutettiin pohjoismaista yhteistyötä islantilaisten suulla, energiakysymyksissä siihen kehotti Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä, joka kertoi kokousväelle energiamurroksesta Suomessa ja teki vertailuja myös muihin Pohjoismaihin.

‒ Meidän ei kannata Pohjoismaissa kilpailla keskenämme vaan tehdä yhdessä. Meillä on kaikki mahdollisuudet maailman parhaaksi investointiympäristöksi, hän kannusti ja piti keskeisinä kysymyksinä sujuvia lupaprosesseja, vakaita energiamarkkinoita ja poliittista ympäristöä sekä osaajia ja innovaatioita.

Ruotsalaiset osallistujat halusivat tietää Suomen ydinvoiman tulevaisuudesta, koska naapurissamme puhutaan juuri nyt paljon aiheesta. Jukka Leskelä sanoi, että se on yksi vaihtoehto, vaikka investointi on aina aikaavievä prosessi. Lainsäädäntöä ollaan muuttamassa, jotta pienydinvoimaloiden rakentaminen helpottuisi.

Vieraat olivat jo perillä pörssisähkön ”blue Friday” -päivästä 5. tammikuuta, jolloin hinta nousi yli kahteen euroon kilowattitunnilta.

‒ Pohjoismaissa hinnat tulevat kuitenkin olemaan alhaalla verrattuna Keski-Eurooppaan, jossa fossiilisia polttoaineita käytetään yhä, Leskelä vastasi.

‒ Meillä Pohjoismaissa on kaikki mahdollisuudet maailman parhaaksi investointiympäristöksi, kehaisi Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä (oik.) kuulijakunnalle, joka koostui pohjoismaisista sähköalan ammattilaisista. Jutuille poikkesi Sähköliiton vastaava sopimusasiantuntija Jari Ollila.

Puheenjohtajuus siirtyi Ruotsiin

NEFin puheenjohtajuus siirtyi Sähköliiton puheenjohtajalle Sauli Väntille kaksi vuotta sitten, ja nyt oli aika ojentaa puheenjohtajan nuija seuraavalle. NEFin uusi puheenjohtaja on Ruotsin SEFin puheenjohtaja Urban Pettersson.

Pohjoismaiset sähköliitot tekevät tiivistä yhteistyötä. Muun muassa maaliskuussa 2022 NEF-liitot vetosivat Venäjän sähköliittoon, että se vaatisi Venäjän aloittaman sodan lopettamista Ukrainassa, ja ilmoittivat pidättäytyvänsä kaikesta yhteistoiminnasta venäläisen liiton kanssa.

NEFin puheenjohtajuus siirtyi Sähköliiton Sauli Väntiltä (vas.) Ruotsin SEFin puheenjohtajalle Urban Petterssonille.

Teksti: Minna Järvenpää

Kuvat: Iida Viljanen ja Minna Järvenpää

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue seuraavaksi