Se kävi kuin oppikirjassa. Nimittäin Jirko Lapakon liittyminen Sähköliiton jäseneksi. Vaihto toisesta liitosta hoitui työpaikan sähköliittolaisten yhdyshenkilön kanssa, ja niin entuudestaan opiskeluajoilta tutusta liitosta tuli imatralaisen oma liitto.
Sähköliiton jäsenyydestä
”Tiesin perusasiat Sähköliitosta ja jäsenyydestä jo oppilasjäsenenä ammattikouluaikoina mutta nyt ymmärrän paremmin, mitä kaikkea liitto oikeasti tekee ja miten se tukee alan työntekijöitä.
Eniten arvostan liiton tarjoamaa turvaa ja tukea. On hyvä tietää, ettei ole yksin, jos työelämässä tulee haasteita. Se on jo yksinään hyvä peruste jäsenyydelle. Jäsenyyteen sisältyvä työttömyysturva ja matkustajavakuutus ovat tärkeitä etuja, samoin liiton neuvottelemat työehdot. Työehdot, palkat ja lisät eivät tule itsestään, vaan joku nekin neuvottelee.
Puhuisin työkaverin Sähköliiton jäseneksi korostamalla jäsenyyden tuomaa mielenrauhaa: ongelmatilanteessa ei tarvitse jäädä yksin.”
Sähköalan opiskelusta, työelämästä ja sähköstä
”Olen sillä tiellä, jolle päädyin pian viisi vuotta sitten. Lähdin ammattikoulun jälkeen samana kesänä suorittamaan varusmiespalvelusta. Armeijasta palattuani työpaikan löytäminen oli hankalaa. Paikkaan kuin paikkaan edellytettiin monen vuoden työkokemusta. Sitten huomasin Ovako Imatra Oy:n hakevan työntekijöitä tuotannon puolelle. Hain paikkaa ja sain.
Viime vuoden alussa aloitin opiskelun työn ohella. Suoritan sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriopintoja LAB-ammattikorkeakoulussa monimuotokoulutuksessa. Se poiki myös työpaikalla uutta: sain mahdollisuuden siirtyä sähkökunnossapidon puolelle kesätöihin noin kahdeksaksi kuukaudeksi.
Nyt työskentelen taas tuotannossa, mutta kiinnostukseni on sähkö- ja automaatiotekniikassa. Siinä pääsee työskentelemään teknisesti vaativien järjestelmien parissa ja kehittämään omaa osaamistaan jatkuvasti.
Pidän haasteista ja siitä, että sähköalan työ vaatii ajattelua ja tarkkuutta. Erityisesti teollisuus ja automaatio tarjoavat mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen. Minua motivoi, kun näen työssäni osaamiseni tulokset.
Parasta työssäni on sen monipuolisuus. Harvoin on kahta samanlaista päivää peräkkäin, mikä pitää mielenkiintoa yllä.
Ammattikouluun hakeutuessani en edes harkinnut muita alavaihtoehtoja: sähköala tuntui kiinnostavalta ja tulevaisuuden työtilanne hyvältä. Ammattikorkeakouluun hakiessani harkitsin myös konetekniikkaa.
Opiskelusuuntaansa harkitseville sanoisin, että sähköala sopii sinulle, joka haluat haastaa itseäsi ja hankkia monipuolista osaamista. Sähköä tarvitaan kaikkialla, ja alan osaajien tarve kasvaa koko ajan.
Omasta mielestäni ammattikoulu antoi hyvän peruspohjan työelämään. Opin alan keskeiset perusteet, turvallisen työskentelyn ja työelämässä tarvittavat käytännön taidot. Uusia asioita tulee yhä vastaan, koska minulla on työkokemusta vielä melko vähän.
Opiskelujen aikana suoritetut työssäoppimisjaksot olivat opettavaisia, sillä opin parhaiten tekemällä. Työporukoihin otettiin kokematon opiskelijakin todella hyvin mukaan.”
Minusta itsestäni
”Omasta mielestäni olen reipas, avoin, reilu ja mukava tyyppi, joka tulee hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Uuden oppiminen motivoi minua, ja haluan jatkuvasti kehittää itseäni.
Luulen, että perheeni ja kaverini kuvailisivat minua luotettavaksi ja helposti lähestyttäväksi, ihmiseksi, jonka kanssa on helppo olla ja johon voi luottaa.
Työkaverina olen yhteistyökykyinen ja vastuullinen. Hoidan sovitut asiat ja pyrin tekemään työni huolellisesti. Arvostan hyvää porukkahenkeä ja sitä, että kaikki tekevät yhdessä töitä yhteisen tavoitteen eteen.
Arjesta irtaudun parhaiten liikkumalla. Päällekkäinen työnteko ja opiskelu kuormittavat hetkittäin aika paljon, ja saan energiaa liikkumisesta ja aktiivisesta arjesta.
Pelasin jääkiekkoa noin 15 vuotta, mutta nyt on ollut muutaman vuoden tauko. Välillä laji polttelee mielessä. Voisi olla kiva palata vielä jäälle. Käyn kuitenkin viikoittain työpaikan kaukalopallovuorolla, joten ainakin maila pysyy kädessä.
Kesäisin tykkään pyöräillä ja käydä välillä juoksulenkeillä. Ne auttavat nollaamaan ajatuksia. Lisäksi pelailen padelia kavereiden kanssa.
Vapaa-aikani vietän kavereiden ja perheen kanssa. Saan energiaa, kun ympärillä on mukavia ihmisiä.
Perheeseeni kuuluvat vanhemmat, pikkusisko ja pikkuveli sekä maine coon -rotuinen kissani. Se on luonteeltaan vauhdikas ja leikkisä, joten arjessa riittää myös menoa ja seuraa kotona.
Imatra on minulle tuttu ja turvallinen kotikaupunki. Tykkään, kun luonto on kaikkialla lähellä: Vuoksi ja Saimaa tekevät maisemista tosi hienot. Täällä on helppo lähteä liikkumaan, ja harrastusmahdollisuuksia riittää.
Rauhallinen ympäristö ja hyvät liikuntamahdollisuudet ovat iso syy siihen, miksi viihdyn täällä. Olen tällä hetkellä tyytyväinen kotipaikkaani mutta myös avoin uusille mahdollisuuksille. Jos sopiva työ tulisi vastaan, voisin olla valmis muuttamaan sen perässä.”