← Takaisin Sähköliiton sivuille

Search
Close this search box.

Palveluksessanne!

Jos soitat Sähköliiton edunvalvonnan numeroon, todennäköisyys on hieman alle kymmenen prosenttia sille, että puheluusi vastaa työehtoasiantuntija Jouni Leppänen. Työsuhde- ja työehtoasioiden neuvontanumerossa päivystävät kaikki työehtoasiantuntijamme ja työympäristöasiantuntija. Jos puheluusi vastanneen nimi menee ohi, kotkalaisen Jounin tunnistat mie-sanasta ja leppoisasta puhetyylistä. 

Paitsi edunvalvonnan numerosta, tavoitat työehtoasiantuntijat heidän suorista numeroistaan. Jouni on yksi kolmesta energia-ICT-verkostoalan asiantuntijasta, ja suoraan hänelle on paikallaan soittaa, jos kysymyksesi koskee juuri kyseistä sopimusalaa. 

‒ Yhteydenotot jakautuvat puoliksi ns. yleisiin työelämäaiheisiin ja puoliksi oman sopimusalan aiheisiin. Moni saattaa soittaa vielä esimerkiksi työttömyyskassaan liittyvissä asioissa. Näin keväällä kiinnostavat varsinkin vuosiloman kertyminen ja nuorten työntekijöiden työsopimusasiat. 

Yhteydenotot ovat siirtyneet pikkuhiljaa enimmäkseen puhelinlinjoille ja sähköpostiin. Kasvokkaiset tapaamiset ovat muuttuneet harvinaisemmiksi. Vuonna 2000 liiton palveluksessa aloittaneen Jounin mukaan kasvokkain neuvottelemiselle on yhä paikkansa joissakin tilanteissa.  

‒ Esimerkiksi silloin, kun työnantajakin on siihen halukas.  

Selvittely alkaa ongelman syntysijoilla 

Ennen työehtoasiantuntijan pestiään Jouni oli itse Sähköliiton aktiivijäsen ja kääntyi usein liiton asiantuntijoiden puoleen, milloin pääluottamusmiehen roolissa, milloin ammattiosastonsa puheenjohtajana. Hän kehottaakin muistamaan, että liiton palveluiden käyttämällä saa katetta jäsenmaksulleen. 

‒ Työehtosopimusta koskevissa auttoivat asennuspuolen toimitsijat Björkbackan Kalevi ja nyt jo edesmennyt Mäkisen Erkki, järjestöpuolen ja edunvalvontaan liittyvissä asioissa järjestöpäällikkö Hyytiäisen Ilari ja aluesihteeri Tallgrenin Veikko

Paitsi neuvontaa, hän hyödynsi liiton palveluista tuolloin myös erilaisia koulutuksia. 

Yli 20 vuoden työssään liiton toimitsijana hän on havainnut työelämän ongelmien luonteen muuttuneen. Omalla energia-ICT-verkostoalalla toistuvat liian tiukoista aikatauluista, vajaamiehityksestä ja aliurakoinnista koituvat ongelmat. 

Oppikirjamallissa on soveltamisen varaa 

”Oppikirjan” mukaan työpaikan ongelmien selvittäminen alkaa sieltä, missä ongelma on, ja etenee liittoon, mikäli asia ei paikallistason neuvotteluissa korjaannu. 

‒ Ensin jäsenen henkilökohtainen neuvottelu työnantajan kanssa. Jos tulosta ei tule, pääluottamusmies avuksi. Jos on käynyt niin onnettomasti, ettei pääluottamusmiestä ole valittu, tieto liiton työehtoasiantuntijalle, joka on työnantajaan yhteydessä. 

‒ Ellei pääluottamusmiehenkään neuvottelu työnantajan kanssa tuota ratkaisua, osapuolet laativat erimielisyysmuistion. Se toimitetaan liittoon työehtosopimusosapuolten jatkoneuvotteluita varten, Jouni tiivistää. 

Kuten muissakin oppikirjamalleissa, tässäkin on riittämiin poikkeuksien ja soveltamisen varaa. Jos sähköliittolainen ottaa suoraan yhteyttä liiton työehtoasiantuntijoihin, paikallistaso eli pääluottamusmies kutsutaan mukaan viimeistään asioiden tarkistusvaiheessa. Usein taas liiton edustajaa kysytään mukaan luottamusmiehen avuksi neuvotteluihin, jos työntekijä aiotaan irtisanoa henkilöön liittyvin perustein.  

Ammattitaitoa on kuunnella kumpaakin osapuolta 

Työehtoasiantuntijan on vaikea asettua ulkopuolelle ja arvioida omaa tekemistään ja onnistumisiaan työsuhde- ja työehtoasioiden neuvojana. 

‒ Jäseneltä saatu positiivinen palaute kyllä lämmittää, kun vaikka pitkä riita saadaan sovittua ilman oikeusprosessia. Kritiikistä taas pitää ottaa opiksi. Vaikka parhaansa yrittää, sekään ei aina riitä.  

Vaikeimmilta tuntuvat tilanteet, joissa työnantajan liipaisimelle joutuu työntekijä, joka on ollut pitkään sairaana ja jolla olisi vielä työuraa jäljellä. 

Tavallisesti työnantajat suhtautuvat asiallisesti työehtoasiantuntijoiden yhteydenottoihin. On toimitsijan ammattitaitoa kuunnella työntekijöiden lisäksi myös heitä. 

Mihin ja keihin liiton toimitsija sitten itse tukeutuu? 

‒ Selvittelen asioita yhdessä lakimiehemme Kirsi Widgrénin ja vastaavan sopimusasiantuntijamme Jari Ollilan kanssa. Me työehtoasiantuntijat vaihdamme kuulumisia keskenämme ja pohdimme myös yhdessä ratkaisuja riitojen hoitamiseksi ja tulkintojen antamiseksi. 

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue seuraavaksi