Hallituksen ajaman vientivetoisen työmarkkinamallin toteutuminen edellyttäisi, että eri alojen tarpeet, erilaiset työt ja palkkausjärjestelmät on otettava siinä huomioon.
Työmarkkinoilla ollaan valitettavasti ajautumassa vakavaan konfliktiin. Hallitus puolustaa työmarkkinauudistusten tarpeellisuutta ja viittaa muihin Pohjoismaihin. Me ammattiliitoissa vastustamme hallituksen tapaa sekaantua työmarkkinoiden dynamiikkaan. Mistä on kysymys ja millaista työmarkkinamallia kohti olemme menossa?
Hallituksen suunnittelemat lukuisat hankkeet työlainsäädännön muutoksista ovat valmisteilla. Ensimmäisenä ollaan rajoittamassa työtaisteluoikeutta. Samaan aikaan työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat aloittaneet neuvottelut uudesta työmarkkinamallista.
Uuden työmarkkinamallin keskiössä on palkanmuodostusperiaate: palkanmuodostus halutaan sitoa vientiteollisuuden kilpailukykyyn.
Tärkeää on kuitenkin ymmärtää kokonaisuus. Ammattiliitot käyttävät työtaisteluoikeutta harvoin ja vain viimesijaisena keinona. Se on kuitenkin tärkeä osa neuvotteluvoimaamme. Työrauhalainsäädännön uudistus heikentää hallituksen oman esityksenkin mukaan neuvotteluvoimaa ja johtaa työehtojen heikkenemiseen.
Lainsäädännön muutokset heikentäisivät neuvotteluvoimaa
Työrauhalainsäädännön uudistus on kiireellä valmisteltu hallitusohjelman kirjausten perusteella. Vaihtoehtoja ei ole tosiasiallisesti käsitelty, ja valmistelun laatu on ollut heikkoa. Sähköliittokin on jättänyt oman kriittisen lausuntonsa.
Työtaisteluoikeus on perusoikeus, jonka rajaamiselle tulisi olla välttämätön ja painava peruste. Hallituksen esityksessä perusteluina näytetään käyttävän yrityksille koituvia taloudellisia menetyksiä.
Työtaisteluoikeutta ollaan myös rajaamassa hyvin tulkinnanvaraisesti, vaikka perusoikeuksien rajaamiselta edellytetään tarkkarajaisuutta. Hallituksen esitys lähtee siitä, että työtaisteluoikeuden rajat määrittyvät vuosien päästä oikeuskäytännön perusteella. Ehkä tärkeimpänä vaikutuksena hallitus on itse esityksessään todennut, että työtaisteluoikeuden rajaaminen heikentää ammattiliittojen neuvotteluasemaa ja johtaa työehtojen heikentymiseen.
Hallituksen muut lainsäädäntöhankkeet ovat hajauttamassa sopimustoimintaa lisäämällä paikallisen sopimisen oikeudet yleissitovaan kenttään ja edistämällä yrityskohtaisia työehtosopimuksia.
Kun työrauhalainsäädännön uudistuksilla aiotaan vielä heikentää ammattiliittojen neuvotteluvoimaa, on absurdia puhua uudesta työmarkkinamallista viittaamalla naapurimaihin, kuten Ruotsiin. Yhdessä sovitun työmarkkinamallin tulisi perustua vahvaan työehtosopimusjärjestelmään, jonka toimintaa myös työnantajapuoli haluaa edistää.
Hajauta ja hallitse
Työmarkkinoiden uudistusten punaisena lankana on vahvistaa työnantajan asemaa hajauttamalla sopimista ja tekemällä työehtosopimuksista viitekehys, josta kuka tahansa saa halutessaan poiketa. Ammattiliittojen toiminnan ydin on sopia työehdoista kollektiivisesti ja myös hallinnoida paikallista sopimista. Miksi tehdä sopimus, jos kuka tahansa voi siitä poiketa eikä sopimuksen tekijällä ole asiaan mitään sananvaltaa?
Sopimiseen liittyy vahvasti myös luottamus. Sen pitää rakentua sopimusosapuolten välillä, ja sopimuksia pitää kunnioittaa. Työmarkkinauudistukset sukeltaisivat syvälle sopimusjärjestelmän sisälle ja rikkoisivat tätä periaatetta ulkopuolisella voimalla.
Sopimisen ydin tulee mielestäni hyvin esille eräässä taannoisessa työtuomioistuimen ratkaisussa, jossa Sähköliitto oli toisena osapuolena: ”Sopiminen käsitteenä sisältää sopimusvapauden periaatteen, ja sopimusvapaudella puolestaan tarkoitetaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa tahdonmuodostusta.”
Vientivetoinen malli
Hallitus on toivonut, että työnantaja- ja työntekijäjärjestöt sopisivat uudesta vientivetoisesta työmarkkinamallista. Muita uudistuksia hallitus haluaa käsitellä ja valmistella erikseen.
Palkka on työntekijälle ensisijaisen tärkeä asia jo työsuhteen peruskäsitteiden kautta. Työtä tehdään palkkaa vastaan. Palkalla puolestaan kustannetaan eläminen ja kaikki muut tarvittavat menot.
Erityisesti viime vuosina monet ulkoiset tekijät ovat nostaneet menoja, ja palkasta jää entistä vähemmän käteen. Pitkällä aikavälillä on tärkeää ymmärtää, että työntekijälle tärkein asia on reaalipalkkojen nousu. Korkeat palkankorotusprosentit eivät lämmitä, jos esimerkiksi inflaatio syö korotusten ostovoiman.
Myös kokonaisuutta on ymmärrettävä ja hallittava. Palkkojen on noustava, mutta myös inflaatiota on hillittävä. Naapurimaa Ruotsissa työntekijäpuoli näkee vientivetoisen mallin johtaneen tasaiseen reaalipalkkojen nousuun. Palkkojen kehitys on ollut positiivista ja vakaata.
Vientivetoinen malli ei toteutuessaan kuitenkaan voi olla kaavamainen malli, jossa kaikille aloille sovitaan samat korotukset. Alakohtaiset eroavaisuudet on välttämättä huomioitava. Nykyinen malli, jota työnantajapuoli on omalla koordinaatiollaan pitänyt yllä, ei ole kelvollinen vientivetoinen malli.
Vientivetoisen mallin on huomioitava erilaiset työt, palkkausjärjestelmät ja alojen tarpeet. Sähköliiton jäsenet tekevät elintärkeää työtä yhteiskunnan toiminnan kannalta. Toivottavasti se huomioitaisiin muutenkin kuin työtaisteluoikeutta rajaamalla.
Tätä kirjoittaessani voin loppuun todeta, että edelleen on #PainavaSyy saada myös sähköliittolaisten ääni ja toiveet kuuluviin.
