Aloin ajatella suomalaista yhteiskuntaa, sen historiaa ja ammattiyhdistysliikkeen roolia tässä kehityksessä nähtyäni sosiaalisessa mediassa kommentin, jossa todettiin liittojen olevan muinaisjäänne ja kehityksen jarru.
Välillä tuntuu, että liittoja syyllistetään melkein kaikesta, mikä ihmisiä arjessa harmittaa. Siksi haluan kertoa toisen näkökulman, jossa virheitä tekevät muutkin tahot eikä kaikki paha maailmassa ole ammattiliittojen syytä.
Sinä, joka päädyit lukemaan tätä tekstiä, olet luultavasti jäsenenä ammattiosastossa ja sen myötä myös liitossa. Olet osa perinteikästä kansanliikettä, jolla on erittäin menestyksekäs historia. Ammattiyhdistysliike eli sen jäsenet nostivat suomalaisen työntekijän ryysyistä käytännössä parin sukupolven aikana, mikä on historian mittakaavassa todella vauhdikasta menoa.
Kuinka oli mahdollista, että muutos oli niin nopea? Oma näkemykseni on, että köyhyys, kurjuus ja näköalattomuus nostivat yhteiskunnallisen paineen kriittisen rajan yli. Tällainen kehityskulku, missä päin maailmaa tahansa, kertoo yhteiskunnan kypsymättömyydestä, kahtiajaosta ja epäonnistuneesta politiikasta ihan kaikilla tasoilla. Yhteiskunta ei voi kauan toimia, jos vain pieni etuoikeutettujen joukko hallitsee ja valvoo oman lähipiirinsä etuja.
Hyvinvointivaltion syntyminen osoittaa, että voimalla on hyvä olla vastavoima. Emme tarvitse ”kaikkitietäviä” johtajia tai autoritääristä kansandemokratiaa. Diktatuurit on niin nähty! Nyt olen irtisanoutunut ääriaatteista ja jatkan.
Omistusoikeudesta on tulossa uusi ihmisoikeus, ja kaikki yhteiseen hyvään verotettu on väärin ja varkautta. Suurten omaisuuksien edelleen karttumisen suojelemiseksi on tehty paljon, mutta vielä näyttää olevan lainsäädännöllistä peltoa käännettävänä. Myös ammattiyhdistysliikkeellä on edelleen tärkeitä tehtäviä, muun muassa tulonjaon reiluudesta huolehtiminen ja yhteiskunnallisen kahtiajaon estäminen.
Ay-liikkeen toimittava yhä heikomman äänitorvena
Työsopimussuhteessa vaihdamme työtä ja jopa perustuslaillisia oikeuksiamme rahaan. Mitä kukin osapuoli sitten hyötyy tästä? Olemme työsuhteissamme juuri niin kauan kuin pystymme tuottamaan työllämme lisäarvoa yritykselle. Perinteinen malli on ollut, että tuottamamme lisäarvon jakamisesta on sovittu työehtosopimuksin työnantajien kanssa. Malli on toiminut aika hyvin vuosikymmeniä, ja koko yhteiskunta on hyötynyt. Omistajatkin ovat rikastuneet, mikä on mielestäni ihan hyväksyttävää, kunhan kaikista työnantajan velvoitteista on matkan varrella huolehdittu. Yrityksen erilaisten riskien kantamisesta on varmasti syytä palkita myös rahallisesti.
Suomalainen työntekijä ei tällä hetkellä keskimäärin ole hädänalainen, mutta haluamme huolehtia, ettei niin käykään. Olen huolissani, sillä meillä on jo aloja, joilla jokapäiväinen leipä on osittain tai kokonaan kiinni sosiaalituista. Työelämästä epäonnekseen pudonneet ovat jo joutuneet tilanteeseen, jossa heitä saa vapaasti haukkua ihmisarvoa alentavilla termeillä. Heillä ei tällä hetkellä ole ääntä yhteiskunnassa. Ammattiyhdistysliikkeen velvollisuus onkin toimia heikon äänitorvena, ettei historian tarvitse toistaa itseään.
Jäsenet ovat liitto, ja hyökkäämällä liittoja vastaan hyökätään myös yksittäisten jäsenten työehtoja ja sopimusvapautta kohtaan. Jos työlainsäädäntö ei tulevaisuudessa takaa suojaa heikommassa asemassa olevalle, mikä on sellaisen lainsäädännön tarkoitus? Olisiko sanelun ja patruunavallan paluun tukeminen?
