Energia-, ICT- ja verkostoalan työehtosopimusneuvotteluissa keskiviikkona 19. maaliskuuta jatkettiin samasta aiheesta kuin kaksi päivää aiemmin: työntekijöiden vähimmäistyöehdoista ja varsinkin vähimmäispalkasta.
Työntekijäpuolta huolestuttaa asiassa etenkin lähetettyjen työntekijöiden asema. Heitä koskeva lainsäädäntö lähtee siitä, että vähimmäistyöehdot määrittelee yleissitova työehtosopimus. Ongelma tulee eteen, jos sopimus antaa oikeuden sopia palkoista paikallisesti ilman mitään reunaehtoja. Tuolloin lähetettyjen työntekijöiden palkkaus ja muut työehdot voidaan lähtömaassa sopia millaisiksi tahansa, eikä alipalkkaukseen pystytä Suomessa puuttumaan.
Työntekijäpuolen mielestä työehtosopimuksen taulukkopalkkojen tulisi olla samalla vähimmäispalkkoja.
Seuraava neuvottelupäivä Sähköliiton, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n, Energiateollisuus ry:n ja Palvelualojen työnantajat Palta ry:n kesken on maanantaina 24. maaliskuuta. Alan työehtosopimus päättyy siitä viikon kuluttua.