Pääsiäisen aikana hallituksen kehysriihestä vuoti julkisuuteen suunnitelma poistaa ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeus. Samalla poistettaisiin myös työnantajajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus.
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta tuomitsee suunnitelman ja sanoo, että vähennysoikeuden poistaminen voisi heikentää sekä palkansaajien että työnantajien järjestäytymisastetta. Kehityskulku murentaisi ammattiliittojen mahdollisuuksia neuvotella työntekijöille palkankorotuksia ja muita työehtoja. Työntekijöiden ja työnantajien järjestäytymisasteen laskiessa koko sopimusyhteiskunta ja järjestäytyneet työmarkkinat rapautuisivat.
– Kansainvälisen työjärjestön ILOn sopimusten mukaan Suomen on edistettävä työmarkkinaosapuolten edustavuutta ja keskinäistä neuvottelutoimintaa. Sopimusyhteiskunnan ja työmarkkinaosapuolten järjestäytymisen heikentäminen sotii myös EU:n vähimmäispalkkadirektiivin tarkoitusta vastaan. Direktiivin yhtenä tavoitteena on työehtosopimusten kattavuuden ylläpitäminen ja lisääminen. Hallitus viittaa kintaalla näille tavoitteille. Mitä hallituksella on suomalaista työntekijää vastaan? hän kysyy.