Nuorten ikäluokkien pienentyessä tulevaisuudessa meidän on saatava lisää naisia, vieraskielisiä nuoria ja alanvaihtajia hakeutumaan sähköalalle.
Sähköalan työntekijöiden näkökulmasta syksy alkaa hieman valoisammista asemista kuin vielä keväällä. Maaliskuussa ansiosidonnaista päivärahaa saavia jäseniämme oli ennätysmäärä edelliseen neljään vuoteen verrattuna. Heinäkuussa määrä oli jo kääntynyt saman ajanjakson minimiin.
On liian aikaista päätellä, mikä työllisyystilannetta on näin nopeasti kohentanut. Teollisuuden piristyminen, sähköistyvät investoinnit ja datakeskushankkeet vaikuttavat varmasti, mutta rakentaminen ei ole vielä laajasti nousussa. Onko kyse hetkellisestä helpotuksesta vai pidemmästä käänteestä? Vielä tärkeämpi kysymys kuuluu: miten alan työntekijät riittävät, jos sähköistyminen etenee tavoitellulla vauhdilla?
Tähän kysymykseen antaa vakavaa pohdittavaa kesäkuussa valmistunut Sähköisten alojen tila ja tulevaisuus -selvitys, jonka tilaajina ovat Sähköliiton lisäksi olleet Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry, Sähköteknisen Kaupan Liitto ry ja Energiateollisuus ry yhteistyössä Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry:n kanssa.
Naiset eivät saa jäädä alan ulkopuolelle
Teettämämme selvityksen viesti on kaksijakoinen. Toisaalta sähkö- ja automaatioalan opinnot vetävät edelleen hyvin hakijoita. Vuonna 2025 alalle oli noin 4 200 ensisijaista hakijaa ja 2 600 aloituspaikkaa. Ala kiinnostaa nuoria, ja sillä on edelleen vahva maine työllistäjänä.
Toisaalta pelkkä hakijoiden määrä ei ratkaise tulevaisuutta. Nuorten ikäluokat pienenevät voimakkaasti 2030-luvulla. Jos alan suosio ei kasva merkittävästi, hakijoiden määrä voi laskea 28–30 prosenttia vuoteen 2040 mennessä, koska 16–18-vuotiaiden määrän arvioidaan vähenevän noin 45 000 henkilöllä eli 22 prosentilla.
Erityisen pysäyttävä havainto liittyy naisten osuuteen alan opiskelijoista ja työvoimasta. Alan työllisestä työvoimasta naisia oli vuonna 2023 vain noin neljä prosenttia. Myös hakijamäärissä naisten osuus on hyvin pieni verrattuna moniin muihin koulutusaloihin. Tässä on sähköalan suurin käyttämätön mahdollisuus: puolet väestöstä ei saa käytännössä jäädä alan ulkopuolelle.
Pitovoimaa arjesta
Naisten lisäksi alalle tulisi saada enemmän vieraskielisiä nuoria ja alanvaihtajia. Työpaikkojen ja oppilaitosten on huolehdittava, että uudet opiskelijat myös pysyvät alalla. Se tarkoittaa hyvää perehdytystä, turvallista työyhteisöä, riittävää ohjausta, kielitietoista opetusta ja käytännön tukea opintojen alkuvaiheessa. Työehtojen ja -olojen täytyy myös olla kilpailukykyiset. Alan pitovoima ratkaistaan arjessa, ei juhlapuheissa.
Koulutusverkon alueellinen kattavuus on toinen suuri kysymys. Sähköalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneet muuttavat maakuntarajojen yli suhteellisen vähän. Koulutusta pitää siis tarjota riittävän lähellä työpaikkoja. Koulutus ei voi keskittyä vain suuriin kasvukeskuksiin, jos investoinnit, sähköverkot, teollisuus ja kunnossapito tarvitsevat osaajia koko Suomessa.
Alan tulevaisuus ei ratkea vain aloituspaikkoja lisäämällä. Ratkaisevaa on koulutuksen laatu, työelämäyhteys ja uudistumiskyky. Energiamurros, sähköinen liikenne, automaatio, digitalisaatio, sähkövarastot ja teollisuuden sähköistyminen muuttavat osaamistarpeita nopeasti. Silti perusasiat eivät katoa: sähköturvallisuus, kädentaidot, tekninen ymmärrys, matematiikka, lukutaito ja kyky oppia uutta ovat jatkossakin ammatin perusta.
Syksy alkaa työllisyyden osalta toiveikkaammissa merkeissä kuin kevät. Mutta juuri nyt ei pidä tyytyä hengähtämään. Mennään yhdessä askel kerrallaan eteenpäin kohti parempaa sähköalaa.