Vuoden 2024 seminaariin kokoonnuttiin Tampereelle.
Enää runsas viikko aikaa ilmoittautua perinteiseen luottamushenkilöseminaariimme! Kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään 25.–26. huhtikuuta Helsingissä, Solo Sokos Hotel Triplassa. Ilmoittautuminen päättyy perjantaina 21. helmikuuta.
Luottamushenkilönä olet saanut tilaisuuteen sähköpostikutsun, joka sisältää ilmoittautumislinkin. Jos et ole vielä ilmoittautunut, nyt on aika etsiä kutsu ja tehdä se! Vuosittain järjestettävä seminaari on ylivertainen mahdollisuus saada tietoa tehtävääsi vaikuttavista ajankohtaisista asioista, kysyä suoraan asiantuntijoilta ja tutustua muihin luottamushenkilöihin.
Mitä esimerkiksi tahtoisit kysyä tulevalta työministeriltä, kokoomuksen kansanedustajalta Matias Marttiselta? Hänen puheenvuoronsa koskee hallituksen työelämän ja sosiaaliturvan lakiuudistuksia.
Liiton omat asiantuntijat alustavat edunvalvonnasta työpaikalla, neuvottelukierroksesta ja onnistumisistamme. Vieraileva puhuja saapuu Työturvallisuuskeskuksesta ja Aaria Työttömyyskassasta.
Yhteisten sisältöjen lisäksi seminaariohjelmassa on myös sopimusalakohtaisia tapaamisia.