Sähköliitto täyttää tänään 70 vuotta. Mutta miten tähän on tultu? Miten kaikki sai alkunsa, ja mitä tässä välillä on tapahtunut?
Ensimmäinen yritys järjestäytyä ammattikunnan omaan liittoon jäi lyhytikäiseksi. 13.–15. huhtikuuta 118 vuotta sitten eli vuonna 1907 perustettiin Suomen Sähkötyöntekijäin Liitto. Vuoden päättyessä se oli kerännyt jo 600 jäsentä, ja osastojakin oli perustettu kymmenen. Lokakuun alussa kaksi vuotta myöhemmin liiton seitsemän osastoa jäsenineen kuitenkin siirtyivät Metalliliittoon.
46 vuotta myöhemmin, lokakuussa 1955 aika oli vihdoin otollinen. Aloitteellisia olivat olleet muutamat Metalliliiton ulkopuoliset sähkömiesten ammattiosastot.
Listasimme muutamia merkkipaaluja sähköisten alojen ammattilaisten järjestäytymisessä vuosien varrelta.
Mitä Sähköliitto teki missäkin iässä?
Syntyi…
…30.10.1955 Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto -nimisenä Tampereella.
Järjesti 2-vuotiaana…
…ensimmäiset työtaistelut keväällä 1957. Lakot kohdistuivat voimalatyömaihin.
Julkaisi 2-vuotiaana…
… ensimmäisen Vasama-jäsenlehtensä huhtikuussa 1957.
Kokoontui 3-vuotiaana…
… ensimmäiseen varsinaiseen liittokokoukseensa vuonna 1958 ja vihki ensimmäisen lippunsa käyttöön.
Neuvotteli ja solmi 4-vuotiaana…
… ensimmäiset työehtosopimukset asennus- ja puhelinaloille sekä voimalaitos- ja sähkönjakelualoille helmikuussa 1959.
Solmi 5-vuotiaana…
… työehtosopimuksen teollisuusaloille 4.5.1960.
Sai 5-vuotiaana rinnalleen…
… Suomen Sähköalantyöntekijöiden työttömyyskassan toukokuussa 1960.
Järjesti 11-vuotiaana…
… ensimmäiset Volttipäivät vuonna 1966 Hämeenlinnan Aulangolla. Tosin päivät kulkivat alkuvuosina kesä- ja talvipäivien nimellä. Nimikilpailu jäsenpäiville järjestettiin vuonna 2010, jolloin voittajaksi valittiin VOLTTI-treffit.
Tuli 14-vuotiaana hyväksytyksi…
… keskusjärjestö SAK:n jäseneksi vuonna 1969.
Vihki 35-vuotiaana…
… uuden lippunsa käyttöön marraskuussa 1990.
Piti 37-vuotiaana…
… viimeisen liittokokouksen nimellä kulkevan kokouksensa vuonna 1992.
Valitsi 41-vuotiaana…
… ensimmäisen edustajistonsa ja järjesti ensimmäisen edustajiston kokouksen nimellä kulkevan kokouksensa vuonna 1996.
Muutti 41-vuotiaana nimensä…
… Sähköalojen ammattiliitto ry:ksi, lyhyemmin Sähköliitoksi vuonna 1996.
Kokosi 52-vuotiaana…
… energia-alan yksityisen sektorin ja julkisten energiayhteisöjen yritysten työntekijöiden työehdot samaan työehtosopimukseen vuonna 2007.
Julkaisi 52-vuotiaana…
… 50 ensimmäistä vuottaan paketoivan yli tuhatsivuisen Virtaa viisi vuosikymmentä -historiikin 52-vuotiaana vuonna 2007.
Sai 54-vuotiaana…
… ”oman miehensä”, entisen puheenjohtajansa Lauri Lylyn keskusjärjestö SAK:n puheenjohtajaksi vuonna 2009.
Kohtasi 55-vuotiaana…
… tes-neuvottelupöydässä uuden sähköasennusalan neuvottelukumppanin Sähkötekniset työnantajat STTA ry:n keväällä 2010. Aiemmin kumppanina oli Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto Tikli ry.
Yhdisti 55-vuotiaana…
… samaan työehtosopimukseen niin sähkön ja lämmön tuotantoa sekä jakelua, verkostourakointia kuin tietoliikennealaakin koskevat työehdot vuonna 2010.
Hyväksyi 56-vuotiaana…
… työmarkkinoiden ns. raamisopimuksen, jossa vuonna 2011 sovittiin keskitetysti muun muassa palkankorotuksista ja työelämän parannuksista ennen liittokohtaisia neuvotteluita.
Oli 58-vuotiaana…
… mukana vuoden 2013 työllisyys- ja kasvusopimuksessa, joka maltillisuudestaan huolimatta ei kuitenkaan parantanut talouskasvua.
Hyväksyi alle 61-vuotiaana…
… kilpailukyky- eli kiky-sopimuksen keväällä 2016. Sopimuksessa sovittiin muun muassa korvauksettomista lisätyötunneista ja sosiaaliturvavakuutusmaksujen siirtämisestä enemmän palkansaajien maksettavaksi.
Otti 62-vuotiaana…
… muiden liittojen kanssa vastaan tiedon siitä, ettei Elinkeinoelämän keskusliitto enää tee keskitettyjä ratkaisuja vuonna 2017.
Laski 67-vuotiaana…
… jäsenmaksunsa historialliseen 1 prosenttiin vuodeksi 2022. Maksu on pysynyt samana siitä lähtien.
Alkoi 68-vuotiaana sisällyttää…
… jäsenmaksuun Työttömyyskassa Aarian (myöhemmin Aaria Työttömyyskassa) jäsenmaksun Sähköalojen työttömyyskassan sulauduttua siihen 1.1.2023.
Järjesti 69-vuotiaana…
… edustajiston vaalit ensimmäistä kertaa enemmistövaalitavalla, ilman vaaliliittoja syyskuussa 2024.
Juhlii 70-vuotisuuttaan…
… edustajiston syyskokouksen yhteydessä marraskuussa 2025.
Lähteet: Erkki Vasara: Virtaa viisi vuosikymmentä, Sähköalojen ammattiliitto ry 2007; Vasama-lehden vuosikerrat; Sauli Väntti, puheenjohtaja 2016–2024; ammattiosastojen verkkosivut