Search
Close this search box.

Yhdessä tulevaisuuteen – Sähköliiton uudet kasvot ja haasteet

Vuoden loppumetreillä uusi toiminnanjohtajamme nuotittaa tulevaa. Hänen tehtävänsä on liitossamme uusi, ja työnjako uuden puheenjohtajan kanssa tarkentuu vielä, kun toiminta saadaan käynnistymään sujuvasti. 

Edustajistokautemme 2024–2028 käynnistyi 28. marraskuuta edustajiston kokoontuessa järjestäytymiskokoukseensa Tampereelle. Samalla Sähköliiton johto vaihtui, kun Jari Korpela valittiin uudeksi puheenjohtajaksi ja minä aloitin toiminnanjohtajan tehtävässä. Tehtävä on liitossa uusi ja peruja parin vuoden takaisesta sääntömuutoksesta.

Myös hallitukseemme ja johtokuntiimme nimettiin lukuisia uusia aktiiveja, ensiksi mainittuun peräti kymmenen.

Oli ilo seurata, kuinka edustajisto teki henkilövalinnat. Vuosia sitten aloimme pyrkiä siihen, että liiton sisällä toimineet ryhmät ja niihin liittynyt liiton yhtenäisyyttä ja avoimuutta vähentävä toiminta voitaisiin vähitellen lakkauttaa. Enää ammattikuntaliittomme toimintaan osallistuvilta ei edellytetä kuin Sähköliiton jäsenyyttä. Vain osallistumishalukkuus ratkaisee.

Lisää luottamusta jäsenten ja liiton sekä työntekijöiden ja työnantajien välille

Johtamisen roolitus selkiytyy. Toiminnanjohtajana johdan liiton toimistoa ja operatiivista toimintaa puheenjohtajan keskittyessä enemmän hallinnon ja sidosryhmäyhteistyön johtamiseen. Roolitusta tarkennetaan, kun toiminta saadaan ensin käynnistymään sujuvasti. Olen tuntenut Jarin pitkään ja tehnyt yhteistyötä hänen kanssaan, mikä varmasti näkyy liittojohdon saumattomana yhteistyönä.

Teen työtä ennen kaikkea luottamuksen lisäämiseksi jäsenten ja liiton sekä työntekijöiden ja työnantajien välillä. Tavoitteeni on tehdä liiton toiminnasta avoimempaa, ennakoivampaa ja suunnitelmallisempaa. Keskiössä on myös jäsenten ja aktiivien toimintaedellytysten ja osallistumisen tukeminen. Ohjaavat periaatteeni ovat toiminnan kehittäminen, yhteisöllisyys ja selkeät toimintamallit.

Sähköinen sydän on solidaarinen

Käynnistyneellä nelivuotiskaudella toimintaamme haastetaan monin tavoin. Meidän on varauduttava toimintaympäristömme ja sopimisen muutoksiin, sillä ne vaikuttavat suoraan jäsenistömme hyvinvointiin ja mahdollisuuksiimme puolustaa jäseniemme etuja. Varautuminen edellyttää aktiivista vuoropuhelua jäsenistömme kanssa, ajankohtaisten ilmiöiden seuraamista ja rohkeutta kehittää uusia ratkaisuja. Meidän tulee ennakoida tulevat neuvotteluhaasteet ja etsiä vanhasta poikkeavia ratkaisuja. Meidän on myös huomioitava uusien energiantuotantomuotojen tuomat mahdollisuudet ja haasteet toiminnassamme.

Kevät tulee olemaan työntäyteinen. Jäsenillemme on neuvoteltava riittävät palkankorotukset ja hallituksen lainsäädäntömuutokset on otettava työehtosopimuksissamme huomioon järkevällä tavalla. Sopimuskierroksemme on käytännössä jo alkanut teollisuuden työpaikoilla. Niillä työskentelee tuhansia sähköliittolaisia, joista merkittävä osa on jo mukana teollisuusliittolaisten rinnalla puolustamassa työehtoja ja ostovoimaa parantavia palkankorotuksia.

En voisi olla ylpeämpi näistä jäsenistä, jotka kerta toisensa jälkeen osallistuvat järjestöllisiin toimiin tärkeiden yhteisten asioiden puolesta. Sähköliittolaisuus ei olekaan vain omaan työehtosopimukseen sidottua yhteenkuuluvuutta, vaan se kumpuaa ammatistaan ylpeästä sähköisestä sydämestä.

Kulunut vuosi on osoittanut, kuinka tärkeää on vahva yhteisöllisyys ja luottamus. Jäsentemme ja aktiiviemme työ on ollut korvaamattoman arvokasta. Panoksenne ansiosta olemme valmiita kohtaamaan tulevaisuuden haasteet yhtenäisenä ja vahvana joukkona.

Haluan kiittää lämpimästi koko jäsenistöä kuluneesta vuodesta ja toivottaa teille rauhallista joulua sekä menestyksekästä uutta vuotta. Yhdessä voimme tehdä tulevasta vuodesta entistä valoisamman.

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue seuraavaksi