Kuva kainuulaisesta maisemasta: Eija Hakamäki
Tänä vuonna on Volttipäivien välivuosi, mutta ensi vuonna tapahtuma tulee taas: Volttipäivät 2026 vietetään perjantaista 31. heinäkuuta sunnuntaihin 2. elokuuta Vuokatissa. Merkitse siis sähköliittolaiset perheineen kokoava viikonloppu jo ensi vuoden kalenteriisi!
Järjestelyistä vastaa osasto 040 eli Kainuun Sähkötyöntekijäin Ammattiosasto Ry. Ohjelma aikatauluineen tarkentuu myöhemmin, ja ohjeistamme tuonnempana myös ilmoittautumisista ja majoitusmahdollisuuksista.
Ensi vuosi on Volttipäivien juhlavuosi, sillä ensimmäiset päivät järjestettiin vuonna 1966 Hämeenlinnan Aulangolla. Historiansa aikana päiviä on vietetty kesä- tai talvipäivien nimellä ajankohdan mukaan. Välillä on ollut myös taukoja.
Viime vuonna Volttipäivät järjestettiin Kuopiossa, sitä edellisenä vuonna Turussa. Vuonna 2022 sähköliittolaiset kokoontuivat Poriin ja vuotta aikaisemmin Helsinkiin. Vuonna 2020 koronaviruspandemia pakotti perumaan Helsinkiin suunnitellut päivät.