Sähköliiton perinteikäs jäsenlehti Vasama on uudistunut sekä ulkoasultaan että sisällöltään. Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä lehti ilmestyy tänä vuonna neljästi, ja tarjoaa jatkossa aiempaa selkeämmän, raikkaamman ja helppolukuisemman lukukokemuksen.
Uusi Vasama on nyt A4-kokoinen, ja painojälki korostaa kuvia ja tekstiä entistä paremmin. Olemme myös kehitelleet uusia juttutyyppejä ja säilyttäneet tuttuja hyviksi koettuja. Muun muassa uusia jäseniämme jututtava Selfie-juttusarja jatkaa uudistuksen jälkeenkin. Lehteä kehitetään edelleen läpi vuoden, ja uusia ideoita otetaan käyttöön vähitellen.
Uudistuksen tavoitteena on tarjota jäsenille oivalluksia, ajateltavaa ja pieni hengähdyshetki arjen keskelle. Lehdessä ääneen pääsevät niin Sähköliiton jäsenet ja asiantuntijat kuin laajemminkin kiinnostavat henkilöt.
Vasama on kaikille sähköliittolaisille maksuton jäsenetu. Lehti jaetaan automaattisesti sopimusala- ja eläkeläisjäsenille. Oppilasjäsenet saavat lehden, mikäli he ovat vastanneet alkuvuoden tilauskyselyyn. Jos jäsen ei jostain syystä saa lehteä, sen voi tilata Sähköliiton sähköisen asiointipalvelun kautta.
Juttuideoita ja palautetta otetaan mielellään vastaan. Vasaman toimitukselle voi lähettää vinkkejä sähköpostitse osoitteeseen vasamalehti@sahkoliitto.fi.
Pääset lukemaan Vasaman myös sähköisesti täältä.